A-junnut kiusasi sarjakakkosta

Sunnuntaina oli jälleen A-pojilla esiotteluna Suomen Cupin ottelu josta FC Haka otti taas hienon voiton ja jatkopaikan. Onnittelut heille ja kiitokset voiton antamasta tsempistä. Eli siis P20 SM-karsinnassa oli vuorossa viimeistä edellinen kierros. Aiemmin päivällä oli varmistunut että Hakan teoreettisetkin mahdollisuudet edes jatkokarsintaotteluihin olivat nousseet pystyyn. Sitä vastoin vastaan asettuva SJK-akatemia oli lohkon kakkosena, mutta … Lue lisää

Kirvelevä tappio

A-junnuille tuli P20 SM-karsintasarjan rästiottelussa keskiviikkoiltana vieraaksi TPV Tampereelta. Lähtökohta oli se että voitolla oltaisiin hyvissä asemissa jahdattaessa jatkokarsintapaikkaa kesän SM-sarjaan. Tappio tietäisi käytännössä paikkaa ykkösdivarissa. Ottelun ensimmäistä puoliaikaa hallitsi punapaitainen vierailija. Kotijoukkue kuitenkin puolusti uhrautuvasti, Samu Lindgren maalissa oli loistava ja kertaalleen joutui Santeri Korpela pelastamaan maaliviivaltakin. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa, joka siis hiukan … Lue lisää

A-pojat Jyväskylässä

P20 SM-karsinta jatkui Jyväskylässä JJK:ta vastaan. Ennakkotilanne oli se että tarvitaan voitto jotta haaveet kesän SM-sarjaan pääsystä pysyisivät elossa. Ennen ottelua saatiin lisätsemppiä kun ”jouduttiin” seuraamaan edustusjoukkueen hieno nousu voittoon cup-ottelussa. Ensimmäinen puoliaika oli vahvasti Hakan hallussa, mutta jäi maalittomaksi. Paikkoja kyllä oli, mainittakoon että erittäin lähellä maalintekoa olivat ainakin Juuso Ylinen ja Leevi Lundell … Lue lisää

Selkäsauna Mukkula-hallissa

A-junioreilla oli SM-karsinnassa sunnuntaina vuorossa Lahden reissu ja vastassa FC Lahti Akatemia/YJ. Sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva lahtelaisjoukkue antoi vierailijalle todellisen jalkapallo-oppitunnin, ja pisteet jäivät ansaitusti Lahteen maalein 5-0 (2-0). Ottelusta ei juuri jossiteltavaa jäänyt, sillä hakalaisilla ei ollut juurikaan todellisia maalipaikkoja, ja viidestä päästetystä maalista huolimatta koskilaisten ottelun näkyvin hahmo oli maalivahti Samu Lindgren. Josko tästäkin … Lue lisää

A-pojille maaliton tasuri

Sunnuntain avausvoiton jälkeen ei pitkään lepäilty kun jo ystävänpäivänä tuli Saharaan vieraisille ennakkoon kovaksi tiedetty Tampereen Ilves. Jos raumanreissusta oli jotain pääteltävissä niin ehkä se että pelaajat eivät juurikaan niukasta voitosta riehaantuneet vaan aistittavissa oli että pojat vaativat itseltään vielä parempaa. Ilves aloittikin odotetun kovaa, ja ensimmäinen kymppi oli kotijoukkueelta kovaa puolustustaistelua. Mutta Haka puolusti … Lue lisää