Cupissa kirvelevä pettymys

Hakatemia matkusti maanantaina 8.5. Naantaliin VG-62:n vieraaksi. Kyseessä Suomen Cupin kolmas kierros ja panoksena pääsy neljännelle kierrokselle. Vastustaja pelaa kolmosdivarin A-lohkossa eikä heillä kausi ollut lähtenyt kehuttavasti käyntiin. Neljästä ottelusta kaksi pistettä. Valkopaidat ottivatkin ottelussa heti isännän otteet ja hallitsi peliä lähes mielin määrin. Yhdeksännellä minuutilla Hakan lupaava hyökkäys katkesi vastustajan käsivirheeseen kuudentoista alueella ja … Lue lisää

Hakatemia voittoputkessa

Hakatemia suuntasi Sääksjärvelle 29.4 lauantaina kohtaamaan Loiskeen toista kertaa tämän vuoden puolella. Ensimmäinen peli oli Akatemian murskavoitto talvella Flinkenberg areenalla, mutta se ei kautta kohden vahvistuneen Loiskeen toisessa kohtaamisessa merkannut enää mitään. Ensimmäinen puoliaika meni selkeästi Hakatemian pelikirjan mukaan. Pallo liikkui vähän liian hitaasti ja parhaimmat maalintekopaikat jäi vähiin, mutta pallonhallinta ja kontrolli oli valkeakoskelaisilla. … Lue lisää

Hakatemian sarja-avauksesta selkeä voitto

Yli kuusi kuukautta kestänyt harjoituskausi sai päätöksensä, kun Hakatemia aloitti sarjakautensa Kolmosessa aurinkoisella Tehtaan kentällä tiistaina 18.4. Hakatemia kohtasi kevään ensimmäisessä sarjaottelussa Tampere Unitedin kakkosjoukkueen. Viime kaudella Hakatemia pelasi Tamu/2 vastaan kaksi kertaa tuloksina 3-3 tasapeli ja 0-2 voitto. Voitiin siis odottaa tiukkaa ottelua pitkän harjoituskauden jälkeen.  Hakatemia oli ottelussa niskan päällä heti otttelun alusta … Lue lisää

Hakatemia aloittaa Suomen Cupissa sunnuntaina

Kolmosen kauteen valmistautuva FC Haka junioreiden joukkue on harjoitellut ahkerasti talven aikana Flinkenberg Areenassa. Harjoitusotteluita on takana vain yksi. Siinä edustusjoukkuepelaajilla vahvistettu Hakatemia tasasi pisteet kakkosen kärkijoukkueisiin kuuluvan Ilves-Kissojen kanssa tuloksella 1-1. Enempää ei sitten ehditä harjoitusotteluita pelatakaan, ennen kuin tosipelit alkavat. Hakatemia kohtaa Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella TPV/2:n Pirkkahalli C:ssä jo sunnuntaina 19.2. klo … Lue lisää

Akatemia kolmosen kärkitaistossa

Kun kolmosdivisioonan syyskierrosta on pelattu neljä ottelua, on neljä kärkijoukkuetta erottunut selvästi muista. Haka Juniorit Akatemia on tässä ryhmässä mukana. TPV on kärjessä hiukan karussa, mutta muilla kärkijoukkueilla on todella tasaista. Akatemia kohtaa syyskierroksella kaikki kärkinelikon muut joukkueet kotona tehtiksellä, eli hyviä otteluita on luvassa. NoPSia vastaa tosin pelattiin jo viime torstaina 18.8.. Akatemia hyödynsi … Lue lisää