B jatkaa voittoputkessa

Jaa tämä juttu!

Lauantaina 25.2. jatkuivat Hakan B-juniorien harjoitusottelut Saharassa. Vastustajaksi saapui Team LKP Jyväskylän seudulta. Ennakkoon ei vastustajasta juurikaan tiedetty, seura on suhteellisen tuore tuttavuus Suomen futiskartalla. Sairasteluista, loukkaantumisista ja hiihtolomasta johtuen ei valmennuksella ollut vaikeuksia nimetä joukkuetta otteluun kun kolmenkymmenen pelaajan ringistä 14 oli pelikunnossa ja -paikkakunnalla.
Itse ottelu oli alun tunnustelun jälkeen aika selvästi kotijoukkueen hallussa, ja antoi pojille hyvää oppia siitä kuinka pelataan kovaotteista vastustajaa vastaan. Krediittiä pojille siitä että nykyään ei kova peli saa peliä raiteiltaan tai purkamaan energiaa turhana kiukutteluna. Parhaimmillaan mustapaitojen peli oli ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin tuli myös neljä maalia. Periaatteessa Haka teki pelissä yhden virheen molemmilla puoliajoilla, joista LKP rokotti, ja ottelu päättyi 4-2 (4-1) kotivoittoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Juho Viitaharju kahdesti, Konsta Kaasalainen sekä maaliputkessa oleva Onni Huvinen. Valmennus piti koko joukkueen peliä tasapainoisena, ja maalintekijöiden lisäksi maininnan erityisen hyvästä pelistä saivat Markus Virtanen ja Jesse Katajisto.
Tästä on hyvä lähteä jatkamaan ja toivotaan että pelaajia saadaan riittävästi kasaan ensi lauantain tuplaotteluun Turun Palloseuraa vastaan. Pelit pelataan Saharassa klo 12:00 ja 14:00. Otteluihin on vapaa pääsy…