Hakan P13/musta jatkoi kauttaan piirinliigassa viime viikonavtorstaina kotiottelulla Ylöjärven Ilvestä vastaan. Takana oli kaksi voittoa ja yksi tappio viimeisestä kolmesta pelistä, joilla on ansaittu paikka sarjataulukon puolivälissä. Nyt vastaan asettui sarjakärki, joten haastava ilta oli tiedossa. Kotijoukkue ei kuitenkaan vastustajaa ujostellut, vaan hallitsi pelitapahtumia ensimmäisen puoliajan alusta loppuun. Syöttöpeli kulki, kaksinkamppailuja voitettiin ja peli näytti ehkä paremmalta kuin kertaakaan tämän kauden aikana. Maalitilanteiden luomisessa vain ei onnistunut oikein kumpikaan joukkue. Kesken Hakan hallinnan Ylöjärvi onnistui yllättäen iskemään kulmapotkusta 0-1 lukemat taululle. Merkkausvirheen seurauksen maalin edustalla oli mies täysin vapaana ja joukkueen ainoa maalintekopaikka riitti puoliaikajohtoon.
Toisella puoliajalla Y-Ilves sai paremmin otetta pelistä ja peli aaltoili kentän päästä päähän. Hakan Arttu Helttuselle tarjoutui paikka tasoittaa peli, mutta laukaus lähietäisyydeltä pomppivaan palloon ohjautui yli maalin. Y-Ilves puolestaan osui kertaalleen tolppaan ja lopulta viimeisteli 0-2 hyvän syöttökuvion päätteeksi. Hakan kiri tuotti yhden tolppalaukauksen ja useita puolittaisia paikkoja, mutta viimeistely ja laukausten laatu pettivät. Y-Ilves viimeisteli tyylikkäistä vastahyökkäyksistä vielä kaksi maalia lisää ja lopputulos 0-4 oli valmis.
Kokonaisuutena Hakan pelaaminen oli kauden parhaalla tasolla ja loppunumerot antavat turhan karun kuvan voimasuhteista. Ylöjärven Ilves näytti miten maaleja tehdään (viisi paikkaa, neljä maalia) kun taas Hakalla oli jatkuvasti vaikeuksia viimeistellä hyökkäykset laadukkaasti. Siinä se pieni mutta ratkaiseva ero. Seuraavista peleistä näillä otteilla tulee jo voittoja, se on varmaa!
Nostetaanpä tässä myös esiin Saharan kehnossa kunnossa oleva tekonurmi, mikä harmittaa futiskansaa. Pallo juoksee ja pomppii kuin kokolattiamatolla. Toivottavasti tällekin kentälle saadaan mahdollisimman pian kunnollinen pelialusta 🙂