A-junnuille tappio kärkipelissä

Jaa tämä juttu!

A-pojilla oli torstaina edessä jo neljäs peli kahteentoista päivään, vastassa TPS2. Haka johti sarjaa ja TPS oli kakkosena samoilla pisteillä, joten kova ottelu oli luvassa. Kakkosjoukkueen leiman ei kannata antaa hämätä, sillä TPS kuten moni muukin joukkue kierrättää aika paljon samoja pelaajia ykkös ja kakkosjengeissä.

Lähtökohdat otteluun olivat hivenen erikoiset, kun erinäisten sattumusten johdosta jopa kuusi viime aikoina aloituskokoonpanossa esiintynyttä peluria oli estynyt saapumasta paikalle. Onneksi rosterissa löytyy laajuutta ja jalkeille saatiin iskukykyinen porukka. B-junnuista saatiin vielä vaihtopenkille iso liuta poikia, jotka kentälle päästyään esittivät hyviä otteita ja osoittivat olevansa valmiita haastamaan vanhempiaan peliajasta kesän karkeloissa.

Kotijoukkue sai matsiin hyvän alun, kun jo kahdeksannella minuutilla kulmapotkun jälkitilanteessa Severi Keskitalo sai pallon kuudentoista kulmalla haltuunsa. MaaliSeppo ei näistä ole tällä kaudella juuri erehtynyt vaan paukutti nytkin pallon takanurkkaan. Peli 1-0 ja Seppo maalipörssin kärkeen.

Tämän jälkeen Tepsi pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan, ja rakensikin ehkä hieman paremmat maalipaikat kuin valkopaitainen kotijoukkue. Puolustus Joona Karin johdolla siivosi kuitenkin suurimman osan, ja Rasmus Paavola maalissa hoiteli loput. Muutama minuutti ennen taukoa vierailija kuitenkin onnistui ja teki ikävään paikkaan taukonumeroiksi 1-1.

Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Vauhdikasta, viihdyttävää ja hyvätempoista jalkapalloa. Suhteellisen tasaista, mutta ehkä vierasjoukkue sen verran niskan päällä, että voidaan myöntää vastustajan jollain tavoin ansainneen saalistamansa 1-3 vierasvoiton. Toki valkopaidoillakin oli paikkansa, mutta tällä kertaa TPS oli piirun verran parempi.

Nyt onkin hiukan pidempi aika seuraavaan peliin, ja ehditään hiukan reenaamaankin. Seuraava ottelu vasta 27.5. Raumalla, vastassa Pallo-Iirot.