B poikien II – divarin odotettuun kauden avaukseen vastustajaksi saapui FC Inter 2. Ennen alkuvihellystä Tehtiksellä kunnioitettiin hiljaisella hetkellä viime syksynä menehtyneen Haka B-poikien pelaajan Henrik Riskun muistoa.
Peli potkaistiin käyntiin pienessä tihkusateessa. Lieneekö jännitys vaivannut poikia, koska ensimmäisellä puoliajalla Inter hallitsi peliä käyttäen hyväkseen Hakan hermostuneen oloista pelaamista. Eritoten pallottomien pelaajien liike – tai pikemminkin sen puuttuminen – pisti silmään ensimmäisellä puoliajalla. Aktiivisemman otteen napannut vastustaja pääsi rokottamaan 17 minuutin kohdalla ja tilanne oli 0-1.
Pariin otteeseen vastustaja luuli pelaavansa kohti selkeää voittoa, mutta paitsiosääntö tuli tutuksi Interin pelaajillekin. Ehkä. Vastustajan ja tuomarin välille syntyi useaan otteeseen melkoista sanailua, mutta keltaisia ei kentällä vilahdellut – syytä olisi kyllä löytynyt.
Toisella puoliajalla kokoonpanoon vaihdetut tuoreet/terveet jalkaparit ja valmennukselta saatu verbaalinen liha luiden ympärille alkoi tuottaa tulosta. Pelipaikallisia vaihtoja tehtiin, liike parani ja nälkä kasvoi. Ajassa 58′ Topias Liston antamasta kulmapotkusta kapteeni Otto Lahtinen ohjasi palloa ja puolustuksen ”järkähtämätön tammi” Tuomas Karppila pamautti pallon maaliin (varmuuden vuoksi kahteen kertaan) ja tilanne oli tasan 1-1.
Tässä kohdin kuului myös huuto: ”N0 nyt voidaankin alkaa vihdoin pelaamaan”… joten sanoista tekoihin – 5 min myöhemmin ajassa 63′ suoraan vaihdosta kentälle tullut Joonas ”Jommi” Karisalmi puski Topiaksen kulmapotkusta Hakan johtoon 2-1. Vastustajan tunteet alkoivat kuumeta yli päätuomarin salliman lämpötila-asteikon ja ensimmäinen keltainen meni jakoon 70 peliminuutin kohdalla.
Tilanteita aiheutui myös Hakan maalilla, mutta maalivahti Kalle Kohonen nappasi pelipallon tiukasti haltuun. Näin tapahtui myös pelin kuumottavimman tilanteen kohdalla: virallisen peliajan lopussa 80 min kohdalla Topias Listolle vilautettiin keltainen kortti rangaistusalueella tehdystä ”virheestä” – ja pallo vietiin pilkulle. Liimanäppi Kohonen sieppasi kuitenkin rankun kiinni ja peliä jatkettiin yliajalle Hakan johdossa. Parin hitaalta tuntuneen minuutin jälkeen kaivattu vihellys kuului ja ottelu päättyi Hakan riemuun numeroin 2-1.
Tässä avauspelissä onnistumisia oli monella pelaajalla ja tähtiä mieluusti olisi jaettu useammalle pelaajalle. Tällä kertaa tähdet saavat:
3 tähteä – Kalle Kohonen
2 tähteä – Tomy Nurmesniemi
1 tähteä – Tuomas Karppila