B1:llä tärkeä peli Turussa

Jaa tämä juttu!

Kun B-junnut lähtivät kakkosdivisioonakauteen, asetettiin tavoitteeksi nousu ykköseen. Ajateltiin että nousu olisi neljän kauppa. Nämä kaikki kolme ”päävastustajaa” kohdattiin talven ja kevään harjoitusotteluissa, tuloksena lupaavat kaksi voittoa ja tasapeli. Tottakai nämä vastustajat arvottiin kaikki vieraspeleiksi ja vieläpä aikalailla kauden alkuun. Niin vain sitten huomattiin että reenipelit on reenipelejä, ja kaksi ensimmäistä näistä ”pääotteluista” hävittiin rumasti.

Helatorstaina oli sitten vastassa kolmas näistä, Inter2 Turusta, ja siis Turussa. Lähtökohta oli että Interillä oli alla neljä voittoa, meillä kaksi voittoa sekä kaksi tappiota.

Itse peli alkoi hyvällä Haka-hallinnalla, käytännössä koko ensimmäinen kymppi pelattiin Interin päässä. Pikkuhiljaa Inter pääsi hivenen peliin mukaan, toki tuomareiden avustuksella. Perinteisesti Aurajoen ympäristössä kulmapotku vihelletään kotijoukkueelle, menee pallo yli kummasta joukkueesta tahansa. Eikä paitsioistakaan yleensä vierasjoukkueen penkillä olla samaa mieltä.

Niinhän se sitten meni että puolen tunnin pelin jälkeen Inter tuli vasemmalta, keskitys ja hallitulla jatkolla kotijoukkue ”ansaitsemattomaan” 1-0 johtoon. Jatkoa seurasi kolme minuuttia myöhemmin, kun Interin sivuvapari onnistui ja vitosen viivalla oli hyökkääjä vapaana, 2-0.

Valkopaidat eivät tästä lannistuneet vaan aloittivat aikamoisen vyörytyksen kohti vastustajan maalia. Tämä tuotti tulosta aivan puoliajan lopussa Konsta Kaasalaisen vaparin upotessa vastustajan puolustajan kautta maalin perukoille. Taukotulos siis 2-1.

Toinen puoliaika alkoi niinikään tasaisesti. Puoliajalla otettiin vaihdosta kentälle salainen ase Tomy Nurmesniemi, jonka nopeus oli myrkkyä Interpuolustukselle. Tulosta tulikin kymmenen minuutin jälkeen kun Markus Virtanen avasi, Tomy ajoi maalipaikkaan ja lirutti pienestä kulmasta tasoituksen 2-2. Kuusi minuuttia myöhemmin Juho Viitaharju vuorostaan avasi juoksupallon Tompalle, joka vielä syötti epäitsekkäästi maalin edustalle Ville Branderille. Ville herkutteli hetken ja upotti 2-3 johtomaalin. Kymmenisen minuuttia haettiin vapauttavaa osumaa, mutta kesken kaiken Inter tasoitti ottelun kulmapotkusta. Jonain muuna päivänä tämä tasoitus olisi kääntänyt otteen kotijoukkueelle, mutta Haka ei ollut valmis luovuttamaan. Kaksi minuuttia edellisestä Juho Viitaharjun pitkä heitto löysi maalin edestä Ville Branderin, joka teki päivän toisella maalillaan loppunumeroiksi 3-4.

Erittäin tärkeä ja maukas voitto. Helpommallakin tavalla voiton voi ottaa mutta tuskin paljon jännittävämmällä. Joten jatkakaa pojat samaan malliin, kyllä me penkillä kestetään.

Joissain peleissä on mietitty että löytyykö kentältä ketään jolle antaa tähtiä, nyt mietittiin lähinnä että voisiko tähdet antaa joka pelaajalle. Mutta kolmelle vain jaettiin, ja ne menivät seuraavasti:

Markus Virtanen
Ville Brander
Vikke Ahola