A-pojille SM-hopeaa!

Jaa tämä juttu!

sm-hopeaa-2016

FC Haka/HJS:n pojat varmistivat SM-sarjan hopeasijan ennen viimeisen kierroksen vierasottelua. Tehtiksellä pelattiin lauantaina melkein 200 hengen yleisön edessä  hyvätasoinen ja tiukka tasapeli 1-1 HIFK:ta vastaan.

Ottelutauolla tulostaululla olivat numerot 0-0. Samaan aikaan päättyi Espoossa peli, jossa niskaan hengittävä FC Inter otti takkiinsa 2-1. Näin turkulaisten mahdollisuudet hopeaan karahtivat kiville.

Valkopaidat pelasivat toisella jaksolla kuitenkin omaa peliään. HIFK pääsi noin tunnin pelin jälkeen johtoon pilkulta, mutta kotijoukkue ei luovuttanut.  Akseli Tiensuu toi osumallaan kymmenen minuuttia myöhemmin Haka/HJS:n tasoihin. Tasapeli ei tyydyttänyt tässä vaiheessa kumpaakaan joukkuetta. Jännitävillä loppuminuuteilla molemmilla joukkueet hyökkäsivät aktiivisesti ja loivat hyviä paikkoja toistensa maaleille, mutta lisämaaleja ei enää nähty.

Tasapeli maistui tällä kertaa makeasti voitolle. Kättelyiden jälkeen joukkue jäi kentälle, ja pelaajat sekä taustat lakitettiin.

SM-hopea on upea saavutus yhdeksän kuukauden pituisessa kovassa sarjassa. Se on vaatinut pitkäjänteistä työtä, harjoittelua, hyvää joukkuehenkeä, oikeisiin asioihin paneutuvaa valmennusta ja henkilökohtaisia onnistumisia. Koko joukke taustoineen ansaitsee ison tunnustuksen tekemästään työstä.

Joukkueen peliesitykset olivat kaudella nousujohteisia. SM-sarjaan päästiin vasta jatkokarsinnasta, jossa FC Honka lähetettiin ykkösdivariin. Kevätkierroksella peliesitykset olivat hieman vaihtelevia. Syyskaudella pelitapa saatiin vakiinnutettua ja laatua varmistettua huolimatta siitä, ketkä pelaajat kulloinkin kentällä esiintyivät.

Edellisestä A-poikien  SM-mitalista ehti kulua kuusi vuotta. Syksyllä 2010 Haka pokkasi niin ikään hopeamitalit kauden päätteeksi.

Nyt on muutama päivä aikaa olla juhlatuulella hopeasijan varmistuttua. Kausi päättyy A-poikien osalta ensi lauantaina Turussa mitalien jakoon. Sitä ennen pelataan vielä kerran voitosta FC Interiä vastaan.