Härkäviikon saldoa C14: 2 voittoa, 1 tappio

Jaa tämä juttu!
KaaPo-FC Haka C14.
KaaPo-FC Haka C14.

Syksyn kiireisin viikko oli viime viikko. 3 peliä 7 päivän sisällä.

Lisäksi joukkueessa paljon poissaoloja sairauden tai muun syyn vuoksi, joten ennakkoon ajateltuna viikosta tulisi fyysisesti ja henkisesti raskas.

No, 6 pistettä yhdeksästä mahdollisesta, niin kyllä se on ihan ok.

Edellisessä artikkelissa oli kerrattu PaiHaa vastaan pelatun pelin anti. Ensimmäisen puoliajan 0-2 takaa-ajoasetelmasta 5-2 kotivoitto Tehtiksellä. Hyvin meni!

Seuraavaksi oli vastassa Ilves. Porukkaa paljon pois sairauksien vuoksi ja osa puolikuntoisena mukana. Onneksi Veikka Kaasalainen ja Juuso Kartela tulivat auttamaan 03:sista. Hyvin paikkasivatkin.

Pelin alku oli tasaista, tilanteet vaihtelivat puolin ja toisin maalien edessä. Pelaajatilannetta ei helpottanut pelin alkuminuuteilla Markus Hietaniemen saama rannevamma, jonka seurauksena mies sairaalaan kuvattavaksi.

Olimme jo 2-1 johdossakin ajassa 27” kun emme antaneet periksi vaan jatkoimme sinnikkäästi taistelua kohti Ilveksen maalia. Kentän herra ja hidalgo, Mikko Laakso teki hienosti kummatkin maalit. Toinen Jeremias Partasen syötöstä ja toinen Ilveksen harhasyötöstä.

Sattui sitä meidänkin päädyssä virheitä, Ilves rokotti heti kun saivat paikan. Musta pariminuuttinen ajassa 35” ja 37” ja peli kääntyi toisin päin, 2-3. HT.

Toisen puoliajan alkuun Ilvekselle 2-4. Seeti Salonen kuitenkin kaventaa 3-4 ajassa 54”. Saimme toisenkin miehen sairaalaan kun Mikko tippui pahasti selälleen kentän pintaan. Mikon peli oli siinä ja toinenkin mies sairaalaan. Varamaalivahti Kalle Kohonen kenttäpelaajaksi. Taistelu jatkui loppuun asti mutta palkintoa emme saaneet. 75” 3-5 oli jo kosmetiikkaa. Hyvin väännetty mutta ei riittänyt.

Olikin aihetta huoleen, kun Mikko ja Markus olivat vielä sairaalassa tutkimuksissa, miten saamme pelaajia seuraavaan peliin joka olisi jo lauantaina Kaarinassa.

Lauantai ja Kaarina.

Mukana 13 pelaajaa joista 3 oli 03:sia. Kaasalaisen Veikka, Laakson Eero ja Haikan Mauno (Manu).

Mukana olleista pojista aisti kuitenkin että henki on hyvä, paikat ovat kunnossa ja kaikilla oli pelihaluja.

Alku olikin hyvä meille. KaaPon puolustus unohti Eeron 2 kertaa aivan vapaaksi maalin eteen. Pelimies tekee maalin näistä paikoista. Eero pamautti 2. 0-2 meille heti 20 min pelin jälkeen. Meni ihan ok.

Kentän puolella olimme niskan päällä eikä suurta hätää ollut oikeastaan missään vaiheessa. Antti Paasi vaihteeksi kentän puolella ja Kalle Kohonen maalissa otti varmasti kiinni KaaPon yritykset. HT.

Toisen puoliajan alkuun harmittava ”käsivirhe” rankkarialueella ja pallo pilkulle. Kalle seurasi hyvin, mutta pallo käden alta maaliin. 1-2.

Sitten alkoi hetkellinen roiskiminen. Annettiin pallo vapaaehtoisesti vastustajalle, joka alkoi saamaan otetta pelistä.

Valmentajamme J-P Rouskun sanoin, pitäkää pallo omilla ja laittakaa se kiertoon. Ei tämä niin vaikeata voi olla.

Opit menivät perille, pallo haltuun, 10 syöttöä omille ja pallo oli taas verkossa Veikan hienolla roikulla yläkulmaan maalivahdin yli. 1-3 meille. Loppupuolella Wiljam Valtonen viimeisteli hienosti läpiajosta hassuttamalla maalivahdin kahville ja laittamalla pallon tyhjiin. 1-4 ja lopputulos.

Kentän selkeä kunkku oli Kaasalaisen Veikka. Nyt annettiin oppitunti siitä kuinka mieheen mennään kovaa ja oikeaoppisesti kiinni. Palkinona hieno maali! Hyvä Veikka!

Muutkin 03:t onnistuivat hienosti, kiitokset myös Eerolle ja Manulle!

Valmistavat treenit perjantaina Lotilassa.
Valmistavat treenit perjantaina Lotilassa.

Tällä viikolla olemme saaneet vaivaisia pois sairastuvalta, harjoiteltua hyvin ja kovaa. Pääsemme pitkästä aikaa omalla porukalla seuraavaan peliin joka pelataan tänään iltapäivällä Porissa Herralahden kentällä Hakan A-junnujen pelin jälkeen.

Nokka kohti Poria, joukkueen kuulumisia voi seurata Instagramista osoitteesta @fchakac14.

Kuulemiin ja näkemiin.