C-tytöt Laura Kalmari-lopputurnaukseen

Jaa tämä juttu!

Touko-kesäkuun vaihde oli FC Haka YJ:lle jännittävää aikaa. Kevätkierros päättyi Etelä-Länsi -Liigassa voittoon, tappioon ja tasapeliin.

Emmi Mäkinen
Emmi Mäkinen

C-tytöt voittivat vieraskentällä HJK:n 2-5 (2-3), hävisivät Saharassa FC Halikolle 0-2 (0-0) ja pelasivat PK-35:n kanssa 2-2 (1-1). Viikon piinaavan odottelun jälkeen selvisi, että valkopaidat sijoittuivat ELL:ssa neljänneksi Ilveksen, PK-35:n ja TPS:n jälkeen.

Maalintekijöinä HJK:ta vastaan kunnostautuivat Emmi Mäkinen(2), Oona Lahtinen sekä Anni ja Oona Konttinen. PK-35 tasapelissä Tuuli Enkkilä ja Oona Lahtinen osuivat kertaalleen.

ELL sisälsi myös alueellisen karsinnan Laura Kalmari –lopputurnaukseen. Neljännen sijan (3. alueellisessa karsinnassa) myötä valkopaidat ansaitsivat paikan Oulussa pelattavaan 16 huippujoukkueen turnaukseen.

Kevätkierroksen saldo yhdeksästä pelistä oli viiden voiton ja tasapelin myötä 16 pistettä. Kolmesti joukkue joutui tunnustamaan vastustajan paremmaksi.

Ct laura kalmari lopputurnaus 2Valkopaidat päästivät 15 maalia, mutta lukemasta huolimatta puolustus sai valmennukselta kehuja.

– Onnistunut kahdeksan pelaajan puolustuspelaaminen oli huomattavin syy joukkueen menestyksessä, valmentaja Mika Hakala väitti.

Sanna-Kaisa Rousku, Kiia Immonen, Janna Tuominen, Vilma Mahlio ja Oona Konttinen kantoivat suurimman vastuun puolustuslinjassa ja he kieltämättä olivat erinomaisia koko kevätkierroksen ajan.

Hyökkääminen vaatii lisää harjoitusta

Pallollisessa pelaamisessa valmennus väitti löytyvän eniten parannettavaa – 23 tehdystä maalista huolimatta. Hyökkääminen on Hakalan mukaan liikaa yksilöiden omien oivallusten varassa.

Oona Lahtinen oli seitsemällä maalillaan tehokkain.

– ”Omen” tehot tulivat tasaisesti useissa peleissä. Hän oli ehdottomasti yksi tärkeimpiä pelaajia tuloksien saamisessa, valmentaja väitti.

– Tuuli Enkkilän merkitystä ei pysty korostamaan tarpeeksi. Uskomattoman pelitaitavana hän pystyi sekä pelinrakenteluun että jopa ratkaisuihin vastustajan boxissa, Hakala uskoi.

Mutta mikä on selitys sille, ettei seitsemän kuukauden aikana ole luotu identiteettiä pallon liikutteluun.

Oona Konttinen
Oona Konttinen

– Jätetään spekulointi katsomon asiantuntijoille; heillä on siihen aikaa. Sen verran voin avata, että pallollista pelaamista kehitimme pelipaikan vaatimusten kautta, valmentaja perusteli.

C-tytöillä on jokunen viikko aikaa kehittää pelaamistaan ennen kuin pelit 25.7. Oulussa alkavat.

Oona Konttinen oli ennakkoluuloton tulevasta.

– Näen joukkueella hyvät mahdollisuudet, mutta kovia pelejä on silti tiedossa. Toivottavasti iloitsemme enemmän voitoista kuin kärsimme tappioista Oulussa, Konttinen muistutti.

– Lähden ainakin luottavaisin mielin YJ:n kanssa turnaukseen, enkä näe mitään ongelmaa jopa mitaleille pääsystä.


Ct Avaus PK-35 03


Lähde: Valkeakosken Sanomat