Ne jyräs meitin

Jaa tämä juttu!
Keskikentällä Eki Sargin ja Masa Jussila olivat vastustajan kovan paineen alla.

A-poikien yhteisjoukkueen karsinnat alkoivat vaikeimman kautta. Seinäjoelta oli sunnuntaina tullut Hämeenlinnaan todella kovan luokan porukka, joka ei antanut paljonkaan mahdollisuuksia kotijoukkueelle. Tuloksena oli 1-6 tappio SJK Akatemialle.

Vaikka Haka/Härmä saikin heti ensi minuutilla aikaiseksi yhden maalipaikan, SJK otti ohjat nopeasti käsiinsä. Vastustajan prässi oli kovaa ja kaksinkamppailut menivät selkeästi vieraille. Haka/Härmän menettäessä jatkuvasti palloja keskialueella SJK pääsi käynnistämään jatkuvasti hyvin organisoituja hyökkäyksiä.

Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen paine puolustuspäässä kasvoi niin suureksi, että naapuri pääsi vapaasti tekemään kolme maalia boxin sisältä parhailta laukaisupaikoilta.

Toinen puoliaika mentiin koko lailla samoilla askelmerkeillä. FC Hakan riveissä viime syksynä esiintynyt kärkipelaaja Elias Ahde vapautettiin läpisyötöllä ja hän lisäsi yksilösuorituksellaan SJK:n johtoa.

”Ellu” toimittaa pallon maaliin.

Kotijoukkueen ainoa maali syntyi kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä. Timo Viljanen sai edetä vasemmalla laidalla kohtuullisen vapaasti ja heitti nappikeskityksen Jonni Thusbergille, joka puski pallon yli veskarin. Toinenkin maali oli lähellä parin  minuutin päästä, mutta Juho Nordströmin kuti kiersi tolpan kautta kentälle.

Timo Viljanen raataa. Tuloksena ottelusta yksi syöttöpiste.

Viimeisillä minuuteilla SJK päästettiin vielä maalaamaan kahdesti, kun miltei puhkijuostu kotijoukkue ei enää ehtinyt pallon alle.

Joukkueiden tasoero oli niin selkeä, että se ei jättänyt jossittelulle sijaa. Sunnuntaisella peliesityksellä SJK pystyy haastamaan aivan mainiosti hallitsevan ikäluokan mestarin TPS:n.

Kotijoukkueella oli hyviä yksittäisiä hetkiä ja väläytyksiä, mutta joukkuepelaaminen oli vielä hakusessa. Paineen alla henkilökohtaisia virheitä tehtiin rutkasti. Sinnepäin- ja toivotaan -syöttöjä nähtiin liikaa varmojen ja helppojen ratkaisujen sijasta.

Ottelutaival on kuitenkin vasta alussa ja peli kehittyy kevättalven aikana. Seuraavan kerran YJ:n otteita on mahdollisuus seurata lauantaina 4.2. klo 17 Pirkkahallissa, kun vastassa on TPV.

Joukkueen kapteeni Akseli Tiensuu teki töitä kahteen suuntaan.

Tähtiraati toimii tälläkin kaudella tuttuun tapaan. Tähtiä jakoi ottelussa FC Hakan toppari Mikkis Latosaari. Valinta ei ollut kovinkaan helppo, mutta maali ratkaisi kolme tähteä Jonnille. Ville Karirinne sai yhden tähden syystä, että harvoissa otteluissa veskari joutuu tekemään koko ottelun hikipäässä töitä.  Kahta tähteä ei nyt ollut syytä jakaa erityisesti kenellekään.

  Jonni Thusberg
                  Ville Karirinne

Haka/Härmä SJK -ottelussa:

Ville Karirinne, Akseli Tiensuu, Juuso Ylinen, Joona Kari, Aarre Turunen, Leevi Lundell (Juho Nordström 71 min), Sargin Ertürk, Valtteri Kaarna (Santeri Korpela 71 min), Timo Viljanen (Dani Molin 84 min) , Matti Jussila, Jonni Thusberg

Kotijoukueen maalit (syötöt):

80 min. Jonni Thusberg (Timo Viljanen)

Varoitukset:

19 min Timo Viljanen
43 min Matti Jussila
86 min Aare Turunen

https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&761031&P20SMK

Kuvat: Jussi Rämä

Lisää Jussi Rämän ottamia kuvia SJK-ottelusta Hakajunnujen FB-sivuilla.