FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija SM-sarjassa on hieno saavutus. Joka vuosi ei mitaleille ylletä. Edellisen kerran tämä tapahtui kuusi vuotta sitten.
Vaikeuksien kautta voittokantaan
Kauden alkutaival ei ollut aivan ruusuilla tanssimista. Harjoituspelit menivät vähän miten kuten. SM-karsintasarjan tappiot peräpään joukkueille AC Oululle sekä TPV:lle sekä tasapeli Ilvestä vastaan kirvelivät ja pudottivat Haka/HJS:n jatkokarsintaan FC Honkaa vastaan. Se selvitettiin onnekkaasti, ja tie SM-sarjaan aukesi.
Pelit alkoivat kulkea heti paremmin SM-sarjan pyörähdettyä käyntiin. Määrätietoinen harjoittelu tuotti tulosta. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun pelityyli vakiintui ja kaverit saatiin oikeille pelipaikoille ja oppivat tuntemaan toistensa liikkeen, kuviot sekä pelitaidot.
Joukkueen vakuuttavat otteet jatkuivat syyskierroksella, ja tasaiset pelit käännettiin järjestään voitoiksi. Suomen mestari TPS oli kuitenkin kahdesti ylivoimainen Haka/HJS:aan nähden, ja myös HIFK pystyi rökittämään valkopaidat kevätkierroksen lopussa. Kauden lopussa HIFK:n kanssa pelattiin tasan, ja sijoituksen kannalta merkityksettömässä viimeisessä ottelussa FC Inter vei voiton.
Peli ja sen tekijät
Joukkuen taustoissa tapahtui muutoksia. Edellisen kauden A-poikia luotsannut Lauri Hakanen jäi valmentamaan Hämeenlinnaan. Valmennusvastuun otti monissa liemissä keitetty Asko Jussila, jonka vastuulle tuli loppukaudesta myös FC Hakan edustusjoukkue. Apuna valmennuksessa olivat Heikki Leinonen ja Pauli Jussila. Fysiovalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkoi Jyrki Piispanen. Huoltajina toimi Marko Jokela.
Joukkueen runko säilyi edellisestä vuodesta koko lailla samana, kun A-junioreiden ikähaarukka laajeni yhdellä vuodella ylöspäin. Kokeneet HJS:n kasvatit Matias Cavén, Ege Auvinen ja Jami Kyöstilä olivat onnistuneen puolustuspelin takuumiehiä tiukoissa otteluissa. Hyökkääjä Edu Tapanainen oli joukkueen tehokkain maalintekijä.
FC Hakan edustuskokoonpanosta saatiin osaan otteluista mukaan vahvistusta. Oli joukkueen onni, että keskikentän johtohahmo Erkka Helminen saatiin mukaan valtaosaan pelejä.
Vaikka vanhimmasta ikäluokasta siirtyy ensi vuonna miesten sarjoihin paljon osaamista, jää joukkueeseen ensi vuodeksikin kokeneita pelimiehiä. Hakajunioreiden kasvatit ja avauksessa pelipaikan vakiinnuttaneet pallovarmat pelaajat Akseli Tiensuu, Matti Jussila ja Antti Kekkonen jatkanevat vielä A-junnuissa monien muiden pelureiden lisäksi.
Muutamia uusia kavereita nousi B-ikäisistä. Peliaikaa kertyi varsinkin syyskierroksella erittäin lupaavalle nuorelle maalivahdille Ville Karirinteelle. Myös keskikentällä uurastaneet Joona Kari ja Sargin Ertürk sekä toppari Juuso Ylinen osoittivat olevansa tulevaisuuden pelimiehiä. Loukkaantumisista kärsinyt Leevi Lundell hankki talvella kokemusta myös ikäistensä maajoukkueringistä.
Näin ollen tammikuun lopulla alkaviin karsintoihin on tulossa iskukykyinen joukkue, johon voidaan saada vielä täydennystä harjoitusten pyörähtäessä toden teolla käyntiin marraskuun puolivälissä.
Tähtitarha
Jokaisessa kotipelissä jaettiin myös tähdet kolmelle parhaalle pelaajalle. Raadeissa oli mukana pelaajia, valmentajia ja jalkapallon ystäviä pääosin Valkeakoskelta ja Hämeenlinnasta. Voittaja selvisi syyskierroksella. Suurimpaan osaan otteluista osallistunut Erkka Helminen kiri lopulta kisan kärkeen. Perinteisesti Hän saa käyttöönsä VEHOn kustantaman auton. Onnittelut Erkalle!
Tähtikisan saldo näkyy alla olevasta taulukosta.
Erkka Helminen | 12 | |
Matti Jussila | 9 | |
Eetu Tapanainen | 9 | |
Joonas Immonen | 6 | |
Jami Kyöstilä | 6 | |
Ertürk Sargin | 6 | |
Eero-Matti Auvinen | 4 | |
Matias Cavén | 4 | |
Aapo Mäenpää | 4 | |
Anton Popovitch | 4 | |
Akseli Tiensuu | 4 | |
Antti Kekkonen | 3 | |
Ville Karirinne | 2 | |
Leevi Lundell | 2 | |
Joona Kari | 1 | |
Tuomas Lähdesmäki | 1 | |
Juuso Ylinen | 1 |