Hakan O4-juniorien pelimatka Raumalle Pallo-Iirojen vieraaksi

Jaa tämä juttu!

04-juniorit karsivat alueliigapaikasta. Nyt vuorossa oli peli Rauman Pallo-Iiroja vastaan. Edellisessä pelissä Turun ÅIFK kaatui maalein 6-1 kotona palloiluhallissa Valkeakoskella. Muutaman kuukauden kasassa olleella joukkueella oli vuorossa ensimmäisen pidempi pelimatka Raumalle. Päävalmentaja Joni Lindgren kiteytti tunnelmat ennen pelin alkua: ”Hyvillä mielin ollaan”. Rauman Äijänsuo oli jäätynyt jalkapallolle kelvolliseksi.

Pelin alkaessa Pallo-Iirot menevät 1-0 johtoon kovasta pystyjuoksusta. Joni Lindgren muistuttaa pelaajia, että tilanteet pitää pelata reippaammin, kuten pukukopissa on sovittu. Haka tasoittaa, kun Eetu Kittilä saa hienon poikittaissyötön rangaistusalueen tuntumaan. Seuraavaksi toisessa päädyssä Hakan maalivahti Veeti Häätylä ryöstää flipperipallon itselleen kovassa maalitilanteessa, kun maalin edessä on pelaajia enemmän kuin turisteja kesäisin Vanhassa Raumassa.

Hakan prässipeli tuottaa tulosta. Santtu Lindgren riistää pallon, syöttää Väinö Kautolle ja Haka pääsee johtoasemaan 1-2. Tämä on koko pelin momentum, kuten valmentaja Jani Virtanen pelin jälkeen analysoi. Ratkaisun avaimia asetetaan tarjolle niitä eniten haluavalle. Arul Yogaswaran, Aku Kössilä ja muut hakalaiset taistelevat sinnikkäästi, mutta tänään ei ole joukkueen paras päivä. Topi Ryttyläistä torpataan olkapäähän ja Haka jatkaa vaparilla.

Toisen puoliajan alussa kotijoukkue saa kulmapotkun ja tasoittaa pelin 2-2:en. Pallo-Iiroilla on hyviä avauksia pystyyn keskelle, mistä tulee vaarallisia hyökkäyksiä. Pallo-Iirojen vapaapotkun jälkeisestä irtopallosta raumalaiset menevät 3-2 johtoon. Konsta Mervelä putsaa omaa aluettaan ja luutii topparina vaarallisia palloja pois. Raumalaiset sumputtavat keskialueen hyvin ja vievät tilan pois hakalaisilta.

Haka hakee tasoitusta Eetu Rahusen kulmapotkusta. Tällä kertaa ei onnistuta. Rauma menee 4-2 johtoon ja perään Topi Ryttyläinen kaventaa 4-3. Rauma kuittaa heti lukemiin 5-3. Hakalaiset hakevat liian yksin ratkaisua tilanteeseen ja valmennus ohjaa vinkkaamalla: ”Ei tarvitse yksin ratkaista”. Heti perään Haka hyökkää hienosti yhdessä, kuten peliä on tarkoitettu pelattavaksi. Hyvät syötöt eivät tuota tällä kertaa maalia. Muutama hakalainen loukkaa itseään pelissä ja kaikki pelaajat saavat täyden iltapuhteen. Vakavammilta loukkaantumisilta vältytään.

Pelin lopputulos tällä kertaa 5-3 Pallo-Iiroille. Matka jatkuu. Joukkue lähtee hyvien oppien kera kohti seuraavaa harjoituksia ja viikon päästä koittavaa alueliigan karsintapeliä TPV:tä vastaan.

Kirjoittanut: Sami Kautto