A-poikien kaudella voittoisa päätös

Jaa tämä juttu!

Kaapo HärdelliHaka/HJS yj pelasi kauden päätösottelunsa sunnuntaina 29.9. Hämeenlinnan Kaurialassa KaaPo:a vastaan. Kotijoukkueen voittonumeroiksi kirjattiin 2-1.

Kaurialan kenttä on ollut koko kauden vaikea alusta A-pojille. Pallo ei ole aina liikkunut kunnolla, muhkurat ovat verottaneet syöttötarkkuutta. Nyt riesana oli liukkaus, joka sai miehet kompastelemaan. KaaPo-peli olikin ainoa, josta saatiin areenalla täydet pisteet.

Ottelu sai dramaattisen alun, kun toisella peliminuutilla Niilo Mäenpää ja Jesper Kivikoski tulivat kovalla vauhdilla saman palloon. Kivikoski jäi kentän pintaan, ja hänet jouduttiin toimittamaan pikavauhtia sairaalaan operoitavaksi.

Kaapo ambulanssi
Päätösottelu aiheutti Jesperille pidemmän huilin, mutta toivottavasti kaveri kuntotuu ensi kauden koitoksiin. Myös törmäyksen toinen osapuoli Niilo Mäenpää joui jättämään kentän tuntia myöhemmin nilkkavamman vuoksi.

Haaverin jälkeen kotijoukkue sai aikaan kovan paineen KaaPo:n puolustuspäähän. Maali roikkui ilmassa muutaman minuutin, kunnes ratkaisu tuli vääjäämättä. Timo Viljanen eteni oikealla, ja pelasi Erkka Helmisen kautta pallon Eetu Tapanaiselle. Edu ei paikastaan erehtynyt, vaan laukoi ylänurkkaan.

Kaapo Edu
Edu pahanteossa KaaPo:n maalilla.

Ottelu jatkui valkopaitojen hallintana, mutta KaaPo onnistui tasoittamaan nopealla pistohyökkäyksellä. Maali oli huonojen sattumusten summa: kaksi puolustajaa kompuroi, ja Joonas Immonen lipsautti liukkaan pallon näpeistään verkkoon. Tasoituksen jälkeen kotijoukkueen pelin laatu heikkeni. Hosuminen lisääntyi, syöttötarkkuus kärsi, ja hyökkäyspäässä hyydyttiin.

Kaapo Tupun maali
Tuppu laukoi voittomaalin ja nosti sillä joukkueen sarjasijoituksen neljänneksi.

Toisella jaksolla Haka/HJS sai hiukan paremmin juonesta kiinni. Vajaan tunnin päästä Jussi Tuominen taisteli pallon itselleen, ja syötti Tuomas Lähdesmäen vapaaksi. Tuppu laukoi tarkasti takakulmaan.

Pelin luonne ei johtomaalista muuttunut, vaikka vieraatkin yrittivät täysillä tasoitusta. Tekopaikkoja lisämaaleihinkin oli, mutta viimeistelyssä ei onnistuttu. Nihkeä peli päättyi kuitenkin myönteisiin tunnelmiin.

Kaapo Erkka
Erkka pelasi virkeästi, mutta ei maaleja tällä kertaa. Kolmesta laukauksesta yksi hiukan tolpan ohi ja kaksi päin veskaria.

Ottelun aikana seurattiin livenä muita saman aikaan käytyjä otteluita. JJK hävisi ottelunsa Jazzille, mutta HJK onnistui kaatamaan vieraissa KuPS:n. Näillä tuloksilla Haka/HJS sijoittui SM-sarjan neljänneksi.

Pronssisijaankin oli viimeisellä kierroksella mahdollisuus, ja se olisi ollut mukava bonus kaudelle. Keväällä sarjan alussa asetettiin tavoitteeksi pelata hyviä otteluita ja saada mahdollisimman monta kaveria edustuksen rinkiin. Nämä tavoitteet onnistuivat kohtuullisen hyvin. Syyskierroksella kärsittiin vain yksi tappio – sarjan voittanutta TPS:aa vastaan.

Haka/HJS pelasi SM-joukkueista TPS:n lisäksi ehkä parasta pallonhallintaan perustuvaa peliä. Pelaajien taitotaso ja pelinäkemys kehittyivät selkeästi kauden aikana. Miinuspuolelle jäi viimeistelyn tökkiminen, yhtä maalia kohti tarvittiin liian paljon tekopaikkoja.

Joskus oli pieniä vaikeuksia saada iskukykyistä A-poikien joukkuetta kokoon, kun edustuksella oli pelejä samoihin aikoihin, ja sen lisäksi sairastupa verotti miehistöä. Toisaalta taas avaukseen nousi vaihtopenkiltä kavereita, jotka täyttivät paikkansa todella hyvin.  Loppusummana voidaan sanoa, että valmennuspuoli onnistui tehtävässään hienosti.

Pekka L

Ottelussa jaettiin myös viimeiset tähdet. Tähdittäjänä toimi valmentaja Pekka Lingman, Toijalan lahja hämäläiselle jalkapalloilulle. Näin ne menivät tällä kertaa:

   Tuomas Lähdesmäki
            Niilo Mäenpää
                     Erkka Helminen

Haka/HJS FC espoo-ottelussa:

Joonas Immonen, Aku Piispanen, Jussi Tuominen , Eero-Matti Auvinen, Jami Kyöstilä, Timo Viljanen (Sargin Ertürk 80 min.), Akseli Tiensuu (Dani Molin 90+2 min.), Erkka Helminen, Niilo Mäenpää (Eric Bullock 65 min.), Tuomas Lähdesmäki, Eetu Tapanainen.

Maalit/syötöt:

13 min.  Eetu Tapanainen (Erkka Helminen) 1-0
27 min. Aleksi Mäki 1-1
58 min. Tuomas Lähdesmäki (Jussi Tuominen) 2-1

Haka/HJS varoitukset:

77 min. Tuomas Lähdesmäki

Ottelupöytäkirja: http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&341200&ASM

Ottelun kuvat: Jussi Rämä