Valkeakosken Hakan ja päiväkotien päivätapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo 17. kerran Tehtaan Kentällä. Tehtikselle saapui päivän aikana yhteensä noin 240 päiväkotilaista sekä 30 päiväkodinopettajaa. Hakan pelaajien vetämä päivätapahtuma oli jaettu kahteen ryhmään, jonne ensimmäinen ryhmä saapui jo kello 9.00. Toinen ryhmä saapui Tehtikselle 10.30. Hakan pelaajat vetivät molemmille ryhmille tunnin harjoitukset, jossa päiväkotilaisilla oli erilaisia rasteja kierrettävänään. Päivän ”valmentajina” toimi Chido Ugwunna, Carlos Lopéz, Juuso Salonen, Jarno Mattila, Kalle Multanen, Eetu Kaipio, Niko Markkula, Patrik Poutiainen, Mikko Ananin, Eetu Muinonen, Ville Kauppinen, Saku Pesonen, Jari Nikkilä, Sakari Saarinen ja Ville Luokkala. Pelaajat olivat erittäin hyvällä ja innostuneella asenteella ohjaamassa nuoria pallotaitureita.
Tehtikselle oli tehty kuusi eri rastia, jossa päiväkotilaiset pääsivät esittelemään taitojansa. Nämä rastit olivat polttopallo, pujottelu, peli, maalinteko, koordinaatio ja erilainen leikkikenttä. Leikkikentällä oli erilaisia pelejä, kuten esimerkiksi littoja. Koordinaatiossa lapset pääsivät ryömimään ja pomppimaan. Maalinteossa nähtiin oikein hienoja maaleja ja pujottelussa oli varsinaisia pallotaitureita. Polttopallossa löytyi ketteriä lapsia, jotka väistelivät lähes kaikki heitot. Peliosuudella nähtiin monta pelimiestä, joista tulee olemaan vielä iloa Tehtaan Kentällä.
Päivä oli erittäin onnistunut ja kaikilla oli erittäin kivaa, niin pelaajilla kuin päiväkotilaisilla sekä heidän opettajilleen. Toivottavasti Tehtaan Kentällä nähdään jatkossakin vastaavanlaisia tapahtumia vuosittain. Iso kiitos tapahtumasta Mikko Hatakalle ja Mervi Riikoselle, jotka ovat järjestäneet tapahtuman joka vuosi, niin kuin tekivät tänäkin vuonna.