Niukan 0–1 voiton Valkeakoskelta sunnuntaina hakenut KuPS piti paikkansa A-poikien SM-sarjan kärjessä. Kaksi maalin tappiota viikon aikana Apialla kärsinyt kotijoukkue sen sijaan on hyytymässä tasaisen sarjan keskikastiin.
Hakan peli käynnistyi edellisotteluita tahmeammin, eikä kuopiolaisten maalille saatu järjestettyä avausjaksolla kunnon maalipaikkoja. Kotijoukkueen päädyssä sen sijaan tapahtui heti ensi minuuteilla. Ottelun tähtipelaaja Mikko Ananin nappasi neljännellä minuutilla kiinni Roope Kuosmasen rankkarin. Vauhtiin päästyään veskari hoiteli puolen kymmentä muutakin vaaran paikkaa ja tarjosi Hakalle mahdollisuuden taistella sarjapisteistä.
Kuopion Jesse Haaranen onnistui ohittamaan Ananinin hieman ennen taukovihellystä, kun Hakan varamiehisen puolustuslinjan purkama pallo jäi keltapaidoille.
Hakalla oli toisella jaksolla tasoituspaikkansa, kun tiiviisti pelannut ja ilmatilaa hallinnut KuPS-puolustus kierrettiin laitojen kautta ja maata pitkin. KuPS-veskari Sami Juvosta ei kuitenkaan onnistuttu ohittamaan, joten savolaiset nollasivat valkopaidat ensimmäistä kertaa SM-sarjassa.
KuPS-ottelu ei ollut kummaltakaan joukkueelta huippuesitys. Sateen liukastamalla kentällä nähtiin hermostunutta peliä, hätäisiä ratkaisuja, harhasyöttöjä, karkailevia palloja, pikkurikkeitä ja suunsoittoa. Ottelutapahtumien perusteella oli vaikea uskoa, että vastakkain oli kaksi taitavaa joukkuetta, jotka ovat tehneet sarjassa eniten maaleja.
Haka on jäänyt mitalitahdista sen vuoksi, ettei tasaisista peleistä onnistuta kampeamaan pisteitä, vaan SM-sarjakausien rutinoimat vastustajat vievät ne maalin tai kahden erolla. Voitto-otteluissa maalinteko ei ole tuottanut ongelmia, sillä Haka on edelleen sarjassa eniten maaliverkkoa pöllyttänyt joukkue.
KuPS-ottelussa eniten maalipaikkoja siunaantui punabaretin valkopaitaan vaihtaneelle Elias Tolvaselle. Laskuvarjojääkärin koulutuksen lomassa vähiin jäänyt palloilu näkyi kuitenkin epävarmuutena ratkaisuyrityksissä.
Eric Bullock yllätti avausjaksolla vastustajat, katsojat ja vaihtopenkin pelaamalla tilanteet terrierin asenteella loppuun saakka. Uudenlainen taisteluasenne ei vielä poikinut maaleja, mutta tulee näkymään seuraavissa otteluissa myös tehotilastossa.
Toppareiksi komennetut Anton Popovitch ja Aki Sihvonen selvisivät vieraalla pelipaikalla hyvin. Kaksikon pallovarmuus oli kuitenkin muualta pois, ja sen vuoksi osa Ossi Lindemanin kapasiteetista jäi hyödyntämättä.
Hakan peliä pyörittänyt ja rytmittänyt Erkka Helminen hermostui loppuhetkillä, kun syötöt eivät johtaneet mihinkään. Keskikentän kapellimestari nousi noituen keltapaitojen keskeltä ja järjesteli vielä tilanteen poikasia.
Kokoonpanon laatiminen KuPS-otteluun ei vaatinut kovin suurta taktista velhoutta: pöytäkirjaan kirjattiin terveet pelaajat, ja vaihtomiehiä lähetettiin sisälle sitä mukaa kun avauksen miehiä kannettiin loukkaantuneena sivuun. Lauantaisessa Turun reissussa tarvitaan uudenlaista luovuutta, sillä poissa on puoli joukkueellista avauspelaajia.
Takareitensä loukannut Eemi Räsänen uhkaa liittyä puolustuksen pitkäaikaispotilaisiin. Erikoisrajajääkäreiden ampumaleirillä polvilumpionsa murtaneen Veeti Liljedahlin pelit ja palvelus ovat kokonaan ohi. Kim Lingman huilaa TPS-ottelun varoitustilin täyttymisen vuoksi, ja KuPS-ottelusta samasta syystä poissa ollut Jesse Oksanen on viikonloppuna reissussa.
Haka KuPS-pelissä
Mikko Ananin, Aki Sihvonen, Eemi Räsänen (34. Matti Jussila), Anton Popovitch, Abdulla Al-Barkat, Ossi Lindeman, Kim Lingman, Erkka Helminen, Joonas Ritonen (62. Akseli Tiensuu), Eric Bullock, Elias Tolvanen (77. Ali Al-Zubeidi).
Maalit
38. Jesse Haaranen (KuPS)
Hakan varoitukset
13. Mikko Ananin
51. Abdulla Al-Barkat
78. Kim Lingman
Seuraava ottelu
30.8. klo 15 TPS – Haka, Kupittaa
Kotijoukkueen tähtipelaajat
Mikko Ananin
Aki Sihvonen
Ossi Lindeman
Tähtiraati: Jarl ”Jakke” Lindfors