1. päivä @ lopputurnaus; voitto ja tappio

Jaa tämä juttu!

C-tytöt aloittivat perjantaina Laura Kalmari -lopputurnauksen pelit Heinäpään kentillä Oulussa. Tunteiden sävyt vaihtelivat skaalan äärilaidasta toiseen.

Aamun pelissä vastaan asettui PK-35 -00. Punamustat hallitsivat pelin ensimmäisen vartin. Valkopaidat sen sijaan keskittyivät puolustamaan keskustaa usean pelaajan voimin.

FC Haka YJ oli kuitenkin joukkue, joka pallon sai putkien väliin. Avausmaalin viimeisteli ”Lelle” Huovinen. Sanna-Kaisa Rousku antoi pitkän vapaapotkun maalin eteen, ja sen tuloksena pompanneeseen reboundiin Huovinen juoksi päättäväisesti.

Toisen puoliajan lopussa valkopaidat varmistivat voiton ”Ome” Lahtisen maalilla. Tämäkin maali lähti Rouskun vapaapotkusta. Lahtinen suojasi palloa erinomaisesti päästen läpiajoon.

Huovinen ja topparina vakuuttavasti luutinut Kiia Immonen näkivät syyt hyvälle tulokselle.

– Peli oli hyvin joukkueen hallinnassa koko ajan. Kahdeksikon puolustus toimi kerrankin suunnitelman mukaan, eikä suurempia virheitä sattunut, kaksikko pyyhki hikeä.

– Erikoistilanteista saimme muodostettua joka kerta maalipaikan, niin kuin olimme suunnitelleet.

Avauskokoonpano:

Salo

Mahlio – Rousku – Immonen – Tuominen

Mäkinen – Huovinen – Enkkilä – Selinummi

A Konttinen – Lahtinen

Ct rinki PK-35 00

ONS ei ollut yllätettävissä

Toinen peli täysin erilainen. Valkopaidat olivat vaikeuksissa koko avauspuoliajan. Puoliaika tulos 0-1 mairitteli FC Haka YJ:tä.

Toisen puoliajan alkuun ONS teki vielä toisen maalin. Valkopaidat pääsivät paremmin peliin mukaan, mutta vaarallisia maalitilanteita pelissä ei juurikaan ollut.

Lopputulos 0-2 (0-1) ei jättänyt selittelyille sijaa.

Avauskokoonpano:

Salo

Mahlio – Rousku – Immonen – Tuominen

Molin – Huovinen – Enkkilä – Mäkinen

A Konttinen – Lahtinen

Ct joukkue PK-35 00