Haka junnujen monivuotinen valmentaja ja FC Hakan legendaarinen pelaaja Jukka ”Rudi” Ruhanen täyttää 16.4.2021 50 vuotta. Haka junnut jutteli vapaamuotoisesti Rudin kanssa syntymäpäivänä.
Moi Rudi ja onnittelut puolesta vuosisadasta!
Kiitos! Nopeasti aika on mennyt!
Miten vietät merkkipäivääsi?
Aamulla kävin luonnonhelmassa nuotiolla paistamassa makkaraa. Lingmanin Pekka (Rudin monivuotinen valmentajapari) tulee remonttihommiin illalla. Juhlia kun ei pysty järjestämään näin korona-aikana.
Olet tunnettu henkilö suomalaisessa ja koskilaisessa futiksessa, viime vuodet olet toiminut junnujen valmentajana Haka junnuisssa, joten on aiheellista selvitettää seuraavaksi miten tähän on tultu.
Milloin futiskipinä syttyi?
Naapurissa Mikkelissä asui kaksoisveljekset, jotka houkuttelivat mukaan MP:n jalkapallokouluun. Taisin olla silloin 7-vuotias. Silloin ei ollut vielä enemmän intoa kuin veljeksillä, vaan menin kavereiden kanssa sinne.
Junnuna pelasit MP:ssa. Miksi MP eikä MiKi?
Kummisetä sanoi, että ei ikinä Pallo-Kissoihin. Kaverit pelasivat MP:ssa. Tilanne oli niinkuin ennen vanhaan Koskissa Hakan ja Koskenpoikien kanssa. Ja aina haluttiinvoittaa Kissat.
Minkälaiset olivat harjoitusolosuhteet Mikkelissä tuohon aikaan?
Koulun saleissa talvella, kesäisin nurmet Mikkelissä olivat loistavassa kunnossa. Kuplahalli tuli 80-luvun alussa. Hiekkapohjalla niinkuin siihen aikaan tapana oli. Talvella pelasin jääpalloa Kamppareissa, kesällä futista MP:ssa. Meiltä oli viisi kaveria ensimmäisessä jalkapallon maajoukkuekatsastuksessa 14-vuotiaana, taidettiin kaikki pelata talvella jääpalloa. Katsastuksessa oli 30-40 poikaa yhteensä, joten aika erikoinen juttu.
Kuinka nuorena nousit MP:n edustuksen rinkiin? Millainen pelaaja olit silloin?
Talvena 87-88 16-vuotiaana. Jorma Immonen oli silloin valmentajana. Meitä nousi monta junnua samaan aikaan, mm. koskilaisillekin tuttu Kangaskorven Jokke. Noustiin kaikki suoraan B-junnuista edustukseen, ei käyty A-junnuissa välissä. Kesällä 1988 pelasin 17-vuotiaana täyden kauden edustuksessa SM-sarjaa. MP:ssa pelasin kaudet 88-91, joista kaksi viimeistä oli isoja menestyksiä meille. 90 saatiin pronssia ja 91 hopeaa. Silloin olin nopea, mutta tekniikka oli hakusessa. Jälkikäteen voi ajatella, että olisko tekniikkaa pitänyt harjoitella aiemmin enemmän ja jättää jääpallo aiemmin pois. Toisaalta sitä oppia ammennetaan nyt valmentajana. Taito on kaiken a ja o, sitä ei voi lapsena harjoitella ikinä liikaa.
Muistatko ensimmäisen pääsarjapelisi?
Kotona keväällä 1988 Urskilla. Siitä on pitkä aika!
Kuka oli idolisi juniorina?
Maradona. Kyllä se meille monelle 70-luvulla syntyneelle on se isoin nimi.
Entä kuka junnuvalmentaja on jäänyt mieleen?
Ollikaisen Arto valmensi meitä monta vuotta junnuaikoina.
Miten junnumaajoukkueet?
Koko putken kävin läpi. Tuttuja nimiä niistä joukkueista ovat Jari Litmanen, Jokke Kangaskorpi, Janne Mäkelä ja Yrjö Happonen. Oma henkilökohtainen iso meriitti oli vuonna 1991 valinta vuoden alle 21v -pelaajaksi. Ensimmäisessä poikien maaottelu oli Tanskaa vastaan. Voitettiin 1-0 ja tein voittomaalin!
Mikä on isoin yksittäinen muisto junioriajoilta?
Kyllä se on B-junnujen 87-kausi SM-sarjassa. Reipasta vastaan viimeinen peli. Litmanen tuli vain siihen peliin ja lopulta hävittiin se matsi. Voitolla oltaisiin oltu mitaleilla, mutta silloin jäätiin mitalien ulkopuolelle.
Olet tosiaan alunperin Mikkelin poikia, millaisten vaiheiden jälkeen päädyit Valkeakoskelle?
1993 Jazz voitti Suomen mestaruuden ja Sumiala myytiin siitä sitten ulkomaille. Brasseilta (Antonio, Piracaia ja Rodrigo) kysyttiin, että kuka hommataan tilalle. Ruhanen Mikkelistä oli ollut vastaus. 2 vuotta pelasin Jazzissa ja 1995-kauden jälkeen Hakasta oltiin yhteydessä. Oli tosi helppo päätös tulla tänne. 1996-kauden jälkeen en lähtenyt pois, vaikka tiputtiin ja HJK oli yhteydessä. Ei pelottanut jäädä Divariin, kun joukkue oli uskomattoman kova. Koko rinki oli laaja ja kilpailu kova. Todella tasalaatuinen jengi.
FC Haka oli vuosituhannen vaihteessa Suomen absoluuttisella huipulla. Millaista oli olla osa sen joukkueen ydintä?
Näin jälkikäteen voi sanoa, etten osannut kokonaan nauttia ammattilaisuudesta. Se oli kovaa hommaa. Paine pelipaikasta oli kova. Menestystä tuli, mutta se vaati hirveästi hommia pysyäkseen huipulla ja avauskokoonpanossa. Se oli todellista huippu-urheilijan elämää. Ja kuinka hyviä oltaisiin oltu, jos joukkuetreeniä olisi ollut enemmän? Silloin treenattiin joukkueena 1,5h päivässä ja 22,5h huilattiin. Sitten 27-vuotiaana tuli treenattua ihan älyttömästi tekniikkapallolla. Tajusin, että nopeus oli lähdössä pois, niin tarvi saada uusia avuja. Samalla pelipaikka muuttui keskikentän keskustaan. Mutta siinä oli koko ajan mielessä seuraava peli ja seuraava kausi.
Sinut tunnettiin monipuolisena pelaajana, pelasit vakuuttavasti lähes kaikilla pelipaikoilla. Mutta mikä oli sinulle mieluisin pelipaikka?
Nuorena se oli hyökkääjä, kun olin nopea ja pääsin monesti läpi. Oikea-aikaiset juoksut hitaampia pakkeja vastaan tuotti paikkoja liukuhihnalta. Mutta vanhempana se oli keskikentän keskusta. Kun sain itseluottamuksen ylös pallolliseen peliin, niin oli hieno olla pelin keskiössä. Se oli hienoa aikaa, kun loppuvuosien aikana teki töitä joukkueen eteen keskikentällä. Siitä sai eniten nautintoa, kun tunsi olevansa tärkeä pala joukkuetta tärkeässä roolissa.
Kaikki eivät tiedä, että olit myös FC Barcelonassa testissä. Kerro tuo tarina!
1991 Jukka Vakkila soitti, että nyt olisi mahdollisuus mennä treenaamaan sinne. Oli kovia nimiä kopissa kuten Guardiola, Laudrup, Stoichkov ja Zubizarreta. Tasoero ei ollut valtava, vaan hyvin pysyin mukana treeneissä. Huippumiehet olivat tosi ystävällisiä. Suomalainen pelaaja tosin oli ihmeellisyys, se oli ennen Litmasen mainetekoja Ajaxissa. Viikon treenasin siellä ja pelasin yhden pelin reserveissä.
Oliko siirto ulkomaille lähellä?
Se oli kerran eli kauden 1994 jälkeen, jolloin olisi pitänyt lähteä Belgiaan mallia per heti. En ollut siihen silloin valmis.
Maajoukkue tuli myös tutuksi. Kerro hiukan niistä ajoista?
15 virallista A-maaottelua ja rusketusreissut päälle. Pelasin maajoukkueessa hyökkääjänä ja laidassa. 1991 hyvästä nuorten maajoukkuekaudesta palkinto oli päästä A-maajoukkueen mukaan Kreikka vastaan 20-vuotiaana. A-maajoukkueessa pelasin ensimmäisen kerran niillä rusketusreissulla, silloin se ei tuntunut niin kovalta jutulta.
Mikä sai sinut jäämään Valkeakoskelle?
Vaimo löytyi täältä, niin oli luonnollista jäädä tänne. Uran loppuvaiheessa kävin Ammattikorkean myös täällä Koskissa, niin siinäkin olin jo juurtunut tälle seudulle.
Kerro omasta valmennusurasta.
2004-2005 lähdin junnuihin apuvalmentajaksi ja toisella kaudella olin sitten jo vastuuvalmentajana. Ei sitä voinut tai osannut olla futiksesta erossa. Huippuhetki tähän mennessä on ollut 93-poikien kanssa Kai Pahlmanin hopea 2008 Joensuussa. A-pojissa myöhemmin tuli myös SM-hopeaa noin kymmenen vuotta sitten.
Mikä saa kaiken nähneen futisihmisen päivittäin halliin tai kentän laidalle?
Kyllä se on tunne siitä, että osaa auttaa junnuja. Ja tietenkin pelaajien kehittymisen seuraaminen pitkäjänteisesti on tosi palkitsevaa, tässä touhussa ei jaeta pikavoittoja. Tahto auttaa on iso.
Mitä neuvoja annat nuorelle futaajalle; miten päästään maajoukkuetasolle junnuna tai pääsarjatasolle aikuisena?
Pitää uskoa itseensä. En itsekään 14-vuotiaana uskonut. Eikä pidä sanoa, että ei osaa. Pitää myös luottaa, että musta tulee hyvä. Ja varmasti tulee, kun tekee tunnollisesti oikeita asioita. Mutta henkilökohtainen taitotaso on kaiken a ja o.
Millainen on sinun mielestäsi hyvä valmentaja?
Valmentajakuva on muuttunut melkoisesti vuosien aikana. Millaisia hyvät valmentajat olivat 1980-luvulla ja millaisia he ovat 2020-luvulla. Ja vuosien saatossa omakin tyyli on muuttunut. On pakko olla muuntautuvainen.
Hyvä valmentaja pystyy näkemään ja hallitsemaan kokonaisuuden. Miten erilaisissa tilanteissa pitää toimia niin treeneissä kuin peleissä. Pitää ymmärtää miten pelaajat saadaan tekemään oikeita suorituksia. Ja pitää pystyä analysoimaan kehitystä, koska täydellisyyttä tai oikeaa tietä ei ole. On myös todella tärkeää ymmärtää miksi harjoitellaan mitäkin, eikä vain kopioida harjoituksia esim. Youtubesta. Ja kyllä valmentajan pitää olla halukas kehittymään. Haka junnuissa panostetaan valmentajien koulutukseen, mikä on hyvä juttu.
Samalla pitää saada pelaajat innostettua oppimaan. Motivaatio ja innostuneisuus pelaajille on todella tärkeää. Hyvä valmentaja luo myös turvallisen ilmapiirin joukkueeseen, jolloin oppiminen on helpompaa.
Kyllä hyvällä valmentajalla on lajiosaaminen ja mentaalipuoli kunnossa.
Onko valmennusuralla vielä suuria tavoitteita?
Siviilityöt on nyt etusijalla. Mutta silti joka päivä tehdään lasten eteen töitä harjoituskentällä. Yksi hyvä tavoite on se, että jokainen vanha valmennettava morjestaa, kun kaupassa tai peleissä kohdataan. Silloin on tehty hommia oikein molemmissa suunnissa. Ja ainahan jotain tavoitteita on myös pelikentillä!
Sinut tunnetaan suurena luonnonystävänä, tähänkin haastatteluun tulit suoraan laavulta. Miten miten rentoudut vapaa-ajalla?
Ravit kiinnostaa edelleen. Samoin kalassa on mukava käydä, vaikka ei se vene enää niin usein laiturista irtoa kuin ennen. Metsästys on taas nyt tullut enemmän kuvioihin, sitä tuli tehtyä nuoruudessa paljon. Ja talvella hiihto on mukavaa, kun ei ole suuria kilometritavoitteita. Ja onhan arki hektistä kahden jalkapalloilevan tytön isänä.
Mikä on FC Hakan sijoitus tämän kauden Veikkausliigassa?
Seitsemäs olisi hyvä saavutus. Lahjapinnoja ei oo tulossa.
Paljon onnea Rudi ja kiitos kaikista hienoista hetkistä mitä olet meille HAKALAISILLE tarjonnut! Nähdään taas huomenna kentällä!