Viime lauantaina pelattiin Saharassa ensimmäinen Etelä-Länsi-liigan peli – Haka vs PPJ. Ensimmäinen puoliaika oli molemmilta joukkueilta tunnustelua ja maalipaikkoja ei kummallekaan joukkueelle syntynyt. Peli sujui hyvin tasaisissa tunnelmissa. Tauolle lähdettiin lukemissa 0-0.
Peli jatkui toisella puoliajalla myös hyvin tasaisena. Hakan hyökkäys oli hieman tehottomampaa mutta taisteluhalu onneksi säilyi loppuun saakka.
Pelissä Haka teki kaksi virhettä ja siitä tuli vastustajalle kaksi maalia. Peli päättyi PPJ voittoon 0-2.
Hakan poikien pelisuunta oli oikea ja peli oli parempaa kuin mitä talven harjoitusotteluissa on nähty. Waltikka-turnaus pari viikkoa sitten näytti sen, että talvella hiotut yksityiskohdat on otettu myös pelissä käyttöön.
Tällä kaudella valmennus valitsee pelien jälkeen pelaajista kolme tähti pelaajaa.
Ensimmäisen sarjapelin tähdet jakautuivat
★★★ Lenni Kari
★★ Akseli Lehtomäki
★ Elias Heikkinen