D12 pojat askeleen päässä Etelä-Länsiliigaa

Jaa tämä juttu!

Tänään oltiin jännän äärellä Hämeenlinnassa.  FcHaka05 on nyt lähempänä kuin koskaan nousua Etelä-Länsiliigaan. Ensimmäinen ELL karsintapeli pelattiin tänään HJS:n kotikentällä ja Hakan pojat hakivat elintärkeän vieraspeli voiton Valkeakoskelle Hämeenlinnan jalkapalloseurasta.

Peli lähti käyntiin hieman nihkeästi ja pojat katselivat vierestä mitä vastusta tekee, mutta onneksi muutaman minuutin jälkeen Hakan pojat iskivät taululle alkutahdit.  Hakan ensimmäisen maalin teki Tuukka Törmä, joka on pitkään kärsinyt ikävästä polvivaivasta ja hänen osaltaan kausi on ollut valitettavan rikkonainen. Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa vanha kunnon Tuukka kentällä.

Tämä ensimmäinen maali Hakalle ja johtoasema heti alkuun oli todella tärkeä kun oltiin vieraalla maalla. Ensimmäisen maalin jälkeen mentiin pitkään hyvin tasaisissa tunnelmissa ja väliin näytti siltä, että Hakalaiset olivat altavastaajia. Peli oli jotenkin sekaisin ja pelikuviot olivat kateissa. Eka erä päättyi lukemissa 0-1.

Vasta toisessa erässä Haka sai pelikuviot kuntoon ja tauon jälkeen kentälle marssi  päättäväinen tiimi eikä maaleja joutunut kauaa odottamaan. Maaleja alkoi ropista oikein kunnolla. Katsomosta tilanne näytti osittain siltä, että HJS olisi väsähtänyt.  Haka otti pelin haltuun ja voitto alkoi tuntumaan todellisemmalta. Karsintapelit pelataan ns. Uefa säännöillä missä ratkaisevaan asemaan nousee juurikin vieraissa tehdyt maalit.

Erätauolla valmentaja Asko Jussilan vuosien valmennustyön opit oli otettu käyttöön ja Ako sai rauhallisin ottein ”taiottua” poikiin hyvän tsempin – tsempin jolla mentiin loppuun saakka.  Hattutempun pelissä tehnyt Kaapo Karvinen yhdessä joukkueen kanssa pisti pelin pyörimään ja peli päättyi Hakalaisten eduksi 1-6. Pelaajista tänään myös Tuomas Savijoki oli vauhdissa ja taisteli tuttuun tapaansa pallon kanssa aina loppuun saakka.

Toinen osaottelu pelataan Saharan kentällä keskiviikkona 1.11 klo 19.00.

Fchaka05 joukkue haastaakin kaikki lajitoverit kannustamaan joukkueen voittoon 🙂

Keskiviikkona nähdään!