C15:lla vaihteleva syksyn aloitus

Jaa tämä juttu!
C15

 

 

FC Haka-junioreiden C15-joukkueella on ollut vaihteleva syksyn aloitus.

Kausi avattiin Palloliiton C15-2 -tason turnauksella elokuun alussa Valkeakoskella.

Alkulohkosta irtosi ensimmäinen sija puhtaalla pelillä ja kolmella voitolla. Pudotuspeleissä sitten vastaan asettui Tehtaan Kentällä JIPPO Joensuusta. Joensuulaiset pelasivat kurinalaisemmin ja saivat puserrettua voiton. Haka pelaamaan sijoista 5-8. Seuraavaksi TPS sateisella Apialla. TPS:n laaja miesmateriaali ja fyysinen vahvemmuus näkyi tästä pelistä, ei epäselvää kumpi jatkoon selvin numeroin. Hakalle sijat 7-8. Legendaarinen Rauhala odotti. Ja vettä taivaalta kuin Kummelin säätiedotuksessa. No, Ilves sytyttää aina eivätkä pojat pettäneet runsaslukuista katsojamäärää. 3-1 -voitolla sija 7 omassa turnauksessa. Tämä oli kuitenkin hyvää valmistautumista sarjapeleihin.

Alueliigaa on pelattu nyt 4 ottelua, 12 joukkueen sarjassa. Tulos tähän mennessä: 2 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio.

Voitot JanPasta ja FC Vapsista. Tasuri Ylöjärven kanssa ja viime keskiviikkona tappio Ilvekselle Tehtiksellä numeroin 1-2. Tiukka ja tasainen peli, olisi voinut kääntyä kummalle vain, mutta Ilves tuolloin niukasti parempi.

Tässä linkki sarjataulukkoon:

https://www.palloliitto.fi/tampere/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/pojat?&trejp17&P15AL

Maalintekijoinä joukkueessa ovat kunnostautuneet Wiljam Valtonen ja Topias Listo.

Kaikilla pelaajilla on kuitenkin oma roolinsa ja tärkeytensä jokaisessa pelissä, joten kaikki ovat kunkkuja runsaan peliajan myötä. Penkkiä ei ole tarvinnut paljoa kulutella.

Apuja peleihin olemme saaneet C14-joukkueelta ja TPV:ltä. Kiitos kummallekin jengille avusta!

Seuraavaksi 2 kotipeliä: NoPS keskiviikkona Tehtiksellä ja lauantaina TPS Saharassa.

Tulkaa mukaan ja kannustamaan joukkue voittoon!