A-pojat tekivät kovan iltapuhteen lauantaina 6.2. Porin Karhuhallissa. FC Jazzin kohtaaminen ei SM-tasolla ole koskaan ollut läpihuutojuttu. Nyt pisteet lähtivät keikkabussin matkassa Hämeeseen lopputuloksella 2-3.
Ensimmäinen puoliaika oli miltei loppuminuuteille saakka tasaista taistelua ilman maaleja, vaikka kummatkin joukkueet pystyivät luomaan muutaman tekopaikan. Ottelutaukoa alettiin jo odottelemaan, kun Haka/HJS iski. Eric Bullock kaadettiin rankkarialueella pilkun arvoisesti, ja Eetu Tapanainen pisti pallon varmasti verkkoihin.
Jazz ei ehtinyt aloituksen jälkeen saamaan vielä otetta peliin, kun valkopaidat riistivät pallon keskialueella. Erkka Helminen syötti boxin sisälle Matti Jussilalle, joka laukoi vasurillaan kierteisen vedon ohi maalivahdin. Tauolle oli vapauttavaa lähteä 0-2 -johdossa, vaikka oli arvattavissa, että punaiset käyvät jatkossa päälle entistä rajummin.
Näin tapahtuikin, ja Haka/HJS:n taktiikka vaihtui puolustuksellisksi. Jazzin pelinavaukset keskeltä pystyttiin pistämään kuriin, vaikka alakerta ja Joonas Immonen maalillaan olivat välillä täystyöllistettyjä. Jazz sai hässäköityä kavennusmaalin 77 peliminuutilla, kun paineen alla valkopaidat eivät onnistuneet tarpeeksi hyvin pallon purkamisessa väljemmille vesille.
Jazz otti kavennuksensa jälkeen entistä isomman riskin ja nosti puolustuslinjansa ylös. Tämä tarjosi vieraille vastahyökkäyspaikan. ”Masa” Jussila eteni ja syötti vasemmalle toiseen aaltoon nousseelle Helmiselle. Erkalla oli käytännössä edessään tyhjä maali, eikä hän erehtynyt sijoituksessaan.
Viimeiset hetket ja yliaika olivat odotettavasti kuumia. Porilaiset saivat vielä kovan paineen Haka/HJS:n maalille ja tyrkättyä pallon verkkoon. Maalin etumatka riitti kuitenkin vieraille täyteen pistepottiin.
Joukkuepuolustus toimi ottelussa erittäin hyvin. Erkka Helminen toi keskikentälle selkeää lisäarvoa jakamalla hyvin palloa ja onnistumalla vielä maalitilanteissa. Tämän taisteluvoiton pohjalta on hyvä jatkaa pelaamista viikon päästä, kun matka suuntautuu Ouluun.
Haka/HJS FC Jazz-ottelussa
Joonas Immonen, Jami Kyöstilä (Vilppu Leinonen 73 min.), Juuso Ylinen, Eero-Matti Auvinen, Akseli Tiensuu, Sargin Ertürk, Joona Kari, Erkka Helminen (Dani Molin 89 min.), Matti Jussila, Eric Bullock (Timo Viljanen 68 min.), Eetu Tapanainen.
Maalit/syötöt:
42 min. Eetu Tapanainen (RP) 0-1
43 min. Matti Jussila (Erkka Helminen) 0-2
7t min. Eero Lehtinen 1-2
75 min. Erkka Helminen (Matti Jussila) 1-3
77 min. Juuso Rantala 2-3
Haka/HJS varoitukset:
40 min. Akseli Tiensuu
Ottelupöytäkirja: http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&494002&ASMK
Ottelun kuvat: Jyrki Piispanen