Haka kärsii hyvällä prosentilla virheistään

Jaa tämä juttu!

Hakan A-poikien SM-sarjapelit jatkuivat Turussa samoissa merkeissä kuin alkoivatkin: peli sujuu, mutta pistetili ei kartu. Avausottelussa Hakan virheistä rankaissut JJK vei voiton. Lauantaina isäntäjoukkue Inter noudatti samaa kaavaa.

Valkeakoskelaiset ovat pelanneet itsensä sellaiseen asemaan, että vastustajat haalivat kaikki edustuspelaajansa riviin Hakaa vastaan. Lauantaina Inter lähti otteluun liigapelaajiensa Demba Camaran ja Blend Miftarin johdolla.

Haka pärjäsi nimekkäälle kotijoukkueelle pelitilanteissa, mutta ratkaisevat syötöt ja maalitilanteet kuivuivat kerta toisensa jälkeen kasaan. Turkulaiset sen sijaan kiittivät Hakan haparoinnista ja epäonnesta.

Ensimmäinen takaiskuosuma upposi verkkoon, kun tolppamies potkaisi kulmatilanteessa pallosta ohi. Monta vaaranpaikkaa selvittänyt Mikko Ananin seurasi yhtä hölmistyneenä toista osumaa: veskari ei ehtinyt reagoida, kun puolustajan jalkovälistä livahtanut pallo vieri maaliin.

 

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa on näyttänyt siltä, että kaikki onnistumiset käytettiin jo SM-sarjapaikan varmistaneissa peleissä. Talven aikana joukkueesta löytyi maalintekijöitä laajalla rintamalla, mutta kahdessa SM-sarjaottelussa on onnistunut ainoastaan Eric Bullock.

Hakan molemmat maalit tehnyt hyökkääjä ei silti ole ollut parhaimmillaan viimeistelijänä, vaan maalitilanteiden rakentajana. Bullock suojaa palloa hyvin ja pelaa kavereita juonikkaasti apajille, joista he pääsevät tarjoilemaan maalipaikkoja. Interiä vastaan Bullock puski pallon tyhjiin puolustajilta karanneen Elias Tolvasen nappikeskityksestä.

 

Viime vuonnakin Kupittaalla viihtynyt Erkka Helminen oli jälleen Interiä vastaan elementissään. Keskikentän taituri sai hyvää sivustatukea peli peliltä parantavalta Joonas Ritoselta ja oli kruunata päivänsä viime hetkien tasoitusmaalilla.

Anton Popovitch raatoi jälleen laajalla reviirillä ja halusi voittaa ottelun viime minuuteille saakka. Samalla asenteella liikkeellä ollut Jesse Oksanen ei pystynyt jatkamaan loppuun saakka, vaan pikkuvaivat pakottivat hänet paikkailtavaksi puoli tuntia ennen päätösvihellystä.

Aki Sihvonen laittoi tavoilleen uskollisesti itseään likoon ja veti Inter-hyökkääjät mukanaan puolustustehtäviin. Toisen laidan Ossi Lindeman väläytteli pariin otteeseen kierteistä vasuriaan, jota pakki on turhaan säästellyt talven ja kevään peleissä.

Pääpallot takuuvarmasti selvittänyt Veeti Liljedahl sai edellisottelua paremmin juonesta kiinni Kim Lingmanin kanssa, ja puolustuspään tilanteet selvitettiin pelaamalla, eikä potkimalla palloa pois.

 

Vaihtopelaajista ensin irti päästetylle Matti Jussilalle tarjoutui pari tilaisuutta ratkaista peli, mutta hän ei onnistunut tällä kertaa sen paremmin kuin muutkaan valkopaidat. Valtteri Ojasen nopeutta ei pystytty hyödyntämään loppuhetkillä, vaikka kentällä oli tilaa ja vastustajankin askel alkoi painaa. Abdulla Al-Barkat hoiteli tiukassa paikassa oman tonttinsa ja tarjosi Hakalle mahdollisuuden nostaa lisää miehiä Inter-maalille.

Haka hakee SM-sarjan avausvoittoa lauantaina Kuopiosta. Tehtävä ei ole yhtään avausotteluita helpompi, sillä KuPS on osoittanut vaarallisuutensa kukistamalla mestarisuosikki TPS:n ja hakemalla pisteen viimevuotiselta hopeajoukkue JJK:lta.