B-pojille tasapeli paikalliskamppailussa 8.9.

Lauantaina 8.9. lähdettiin paikallisotteluun melko kova-alustaiselle Vuoreksen Ilveskentälle, jossa vastustajaksi asettui keltavihreä Ilves 2 joukkue. Aiemmin keväällä Ilves kohdattiin harjoitusottelussa Saharassa ja tämän perusteella osattiin odottaa tasaväkistä ottelua.
Ensimmäinen puoliaika eteni pelissä Ilveksen osittaisessa hallinnassa, eikä tuomari katsonut aiheelliseksi puuttua melko fyysiseen peliin kortein. Myös Hakan Puma-asusteet olivat melko kovalla koetuksella Ilvespoikien esitellessä repimisen ”taitojaan”. Kulmatilanteita Ilves sai rakennettua kaksi, ja Hakan herpaantuessa hetkellisesti toinen kulmapotkuista ja Ilvespelaajan onnekas kaukoveto vei isäntäjoukkueen 1-0 johtoon. Hakan laiturit saivat ahertaa ristipallojen lentäessä, juoksukilometreja melko niukasti pehmustetulla kentällä kertyi reilusti. Ensimmäinen puoliaika päättyi Ilveksen johtaessa.
Toiselle puoliajalle Haka vaihtoi tuoreita jalkoja ja lisäsi liikettä kautta linjan. Kun peliaikaa oli kulunut 46 minuuttia, pääsi puolustuksen ja laitureiden hyvän pohjatyön jälkeen Markus Virtanen omimman osaamisensa äärelle. Vietyään palloa taidokkaasti kohti Ilveksen maalialuetta Markus napautti pallon Wili Valtoselle, joka vetäisi pallon napakalla potkulla kohti Ilveksen maalin yläkulmaa ja peli oli tasan 1-1. Hakan miehistö sai maalista lisäpontta peliinsä ja painopiste siirtyi selkeästi Ilveksen kenttäpuolikkaalle. Hakan maaliakin käytiin välillä hätyyttelemässä, mutta maalivahti Kohosen lisäksi Tuomas Karppilan oikealla paikallaan jälleen kerran ollut päänuppi suojasi Hakan maalia ja tilanne pysyi tasoissa. Hakan painostuksesta huolimatta lisämaaleja ei nähty ja peli päättyi tasan 1-1.

Pelin aikana nähtiin hyviä suorituksia jokaiselta pelaajalta. Myös joukkueemme uudet tulokkaat Hakan 03 -ikäluokasta, Oiva Laaksonen ja Manu Haikka, näyttivät osaamisensa ja toivat hyvää lisävoimaa ja sähäkkää liikettä joukkueeseen. Iso kiitos myös mukana olleelle varamiehistölle! Viikon päästä sunnuntaina matkaamme kohti Turkua, jossa vastaan asettuu TPS.

Ilvespelistä tähdet jaettiin seuraavasti:

3 tähteä – Markus Virtanen
2 tähteä – Eemil Sillanpää
1 tähti – Wili Valtonen