FC Haka juniorit on vahvistanut valmennustaan kaudelle 2026.
Seuran P2014- ja P2015-joukkueiden uusi vastuuvalmentaja on Aki Pietikäinen. Aki on pitkän linjan valmentaja, joka on viimeksi valmentanut Musan Salamassa. Aki on UEFA B -koulutettu valmentaja.

Aki Pietikäinen on valmis aloittamaan työnsä: ”On tosi innostunut fiilis tulla mukaan Valkeakosken Hakaan! Seura on täynnä hienoja jalkapalloperinteitä ja samalla vahvasti menossa eteenpäin – on hienoa päästä osaksi sitä. Minulla on pitkä kokemus valmentamisesta, aina lasten lajin perustaitojen kehittämisestä aikuisten kilpailulliseen tekemiseen. Olen myös panostanut vahvasti kouluttautumiseen valmennuksen eri osa-alueilla, ja uskon jatkuvaan oppimiseen. Marraskuussa alkaa uusi vaihe – tehdään yhdessä kovaa duunia, nautitaan pelaamisesta ja viedään hommaa eteenpäin.”
Seuran P18-ikäluokan vastuuvalmentajana aloittaa Ilkka Virtanen. Ilkka valmentaa tällä hetkellä Salon Palloilijoiden miesten joukkuetta Ykkösliigassa sekä toimii seuran valmennuspäällikkönä. Ilkalla on takanaan pitkä työura SalPassa eri tehtävissä. Ilkka on UEFA A + Youth A -koulutettu valmentaja.
Ilkka Virtanen odottaa siirtymistä Valkeakoskelle: ”Tulen innokkaana ja nöyränä töihin yhteen Suomen perinteisimmistä jalkapalloseuroista. Odotan jo, että pääsen tutustumaan pelaajiin ja toimijoihin. Uskon että tuon uusia ajatuksia Hakaan, samalla uskon että kehityn valmentajana itselleni uudessa ympäristössä. On kunnia päästä mukaan.”
FC Haka junioreiden valmennuspäällikkö Jeferson Pires on iloinen uusista valmentajista: ”Saimme ne valmentajat, jotka halusimme. Aki vahvistaa nuoruusvaiheen alkutaivalta ja Ilkka tuo laajaa osaamista huippuvaiheeseen. Haluamme jatkuvasti vahvistaa valmennusryhmäämme, näillä palkkauksilla otamme jälleen askeleen eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta.”
Molemmat valmentajat aloittavat työnsä valkeakoskelaisen jalkapallon puolesta 1.11.2025.