P17 kaatoi KuPS:n kauden avauksessa

Jaa tämä juttu!

FC Haka junioreiden P17-joukkue matkasi Kuopioon SM-karsinnan avaukseen sunnuntaina 30.1., vastaan asettui aina vahva Kuopion Palloseura. Tasainen ja tasokas ottelu päättyi lopulta Haka junnujen voittoon 3-1.

”Lähtö meni mielenkiintoiseksi Valtteri-myrskyn johdosta. Onneksi onnistuimme aikaistamaan lähtöä puolella tunnilla ja pääsimme ongelmitta perille”, kertoo joukkueen jojo Mika Rautio.

Itse ottelu lähti Hakan merkeissä liikkeelle, ensimmäisen jakson edetessä myös KuPS sai hallintajaksoja. Vastuuvalmentaja Asko Jussila summaa: ”Aloitettiin tosi hyvin, ensimmäiset 15 minuuttia pelattiin erittäin hyvää futista. Huippupaikkoja ei pystytty luomaan, mutta oltiin pallossa ja vaarallisia. Sen jälkeen peli tasaantui.”

Toisen jakson alussa KuPS siirtyi johtoon Mohamad Ahmad Alsheikhin maalilla. Tämän jälkeen Haka juniorit teki kaksi vaihtoa, jotka kantoivat hedelmää vain minuuttia myöhemmin, kun Topi Ryttyläinen keskitti ja Niklas Varje kiitti maalin edessä. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen loppua Kaapo Karvinen löysi itsensä linjan takaa ja laukoi hakalaisten riemuksi johtomaalin. Karvinen osui viisi minuuttia myöhemmin toistamiseen sinetöiden loppulukemat. Jussila arvioi toista jaksoa: ”Vastustaja meni johtoon ja jouduttiin tekemään pari vaihtoa. Vaihturit toivat uutta virtaa ja järjestivät ensimmäisen maalin. Kaapon oveluus toi ratkaisevat kaapit. KuPS sai painetta maalien jälkeen, mutta puolustettiin hyvin ja maalivahti Oliver Heino torjui loput.”

Kokonaisuutta Jussila kuvaa seuraavasti: ”Hyvä kokonaisvaltainen peli meiltä. Alussa oli jännitystä ilmassa, kun matkalla oli myrskyä ja matka pitkä. Vastustaja oli hyvä jengi, joka tulee olemaan vahva koko kauden. Mutta me voidaan olla ylpeitä pisteistä ja siitä miten pelattiin. Harjoituskausi on ollut vaikea, mutta sitä se on ollut kaikilla. Paljon on kuitenkin hommia jäljellä ja kovaa pitää treenata jatkossakin. Mutta hieno startti kovaan sarjaan!”

FC Haka juniorit kohtaavat seuraavassa pelissä oululaisen Hercules YJ:n Valkeakosken Palloiluhallissa la 12.2. klo 12. Jos mahdollista, niin otteluun otetaan myös yleisöä.