Hätähuuto yrittämisen ytimeen

Haka junnut aloittaa blogitekstien sarjan jalkapallon maailmasta. Sarjan aloittaa seuran ammattivalmentaja Masi Rekomaa.

”Tarvitsen vain yhden asian sinulta. Jatka juoksemista. Minua ei haittaa, jos annat harhasyötön tai teet väärän liikkeen. Jatka vain juoksemista. Jos pysähdyt, niin se on siinä. Stop. Sinä olet poissa. Harjoitukset ovat alkaneet.” Näillä sanoilla Pep Guardiola aloitti Bayern-uransa ensimmäiset harjoitukset 27.6.2013. Pep Guardiola, maailman keskustelluin ja ”taktiikkahipstereiden” palvoma jalkapallovalmentaja aloitti kommunikoinnin joukkueensa kanssa juoksemisesta. Juoksemisella tarkoitetaan tässä asiayhteydessä yrittämistä ja suorittamisen jatkamista virheestä huolimatta. Guillem Balaguen kirjassa ”Pep Guardiola: Another way of winning, The biography” Guardiola huomauttaa jälleen tästä tärkeästä asiasta: ”Yrittäminen on riippuvaista jokaisesta yksittäisestä pelaajasta, asenne ei ole neuvottelukysymys.” Tämä on perusasia vielä huipulla, kuten myös juniorijalkapallossa… vai onko se sitä enää juniorijalkapallossa?

Suomalainen juniorijalkapallo on kehittynyt harppauksilla viimeisten vuosien aikana. Takamatka isoihin jalkapallomaihin on vielä pitkä, mutta suunta on oikea. Palloliitto uusi valmentajakoulutuksen, luotiin huippujalkapallopäällikön positiot, seurojen laatujärjestelmän mittaria hyödynnetään paremmin, pilkatut ”suojatyöpaikat” laitettiin uuteen hakuun seurojen Palloliitto projektin myötä, videoanalyytikkoja koulutetaan entistä enemmän, Huuhkaja- ja Helmaripäivien konseptia kehutaan ulkomaita myöten, palkattiin urheilutoiminnan tutkimus- ja kehityspäällikkö. Liitolla alkaa olemaan tekemisen meininkiä vanhaan toimintaan verrattuna.

Entä seurat? On luotu yksityiskohtaisempia valmennuslinjoja, joiden jalkauttamiseen on tehty selkeitä suunnitelmia. Harjoitteluun on otettu mukaan teknologiaa mm. sykemittarien ja videokuvaamisen muodossa. On sovelluksia, jotka monitoroivat ja kyselevät pelaajan hyvinvoinnista. On alettu käyttämään erilaisia valmennusmetodeja esim. Ekkono, Smartfootball jne.. Valmentajia koulutetaan tarkemmin, pelaajia koulutetaan ja valmennetaan tarkemmin ja tehokkaammin, kokonaisvaltaista valmentamista ja urheilijanelämää painotetaan enemmän, valmennustiimiajattelua on lisätty, on aamuharjoituksia, on talenttiharjoituksia, fysiikkaharjoittelun lähtökohdaksi on otettu jalkapallo (vihdoin). Paljon mahtavia asioita, mutta välittyykö pelaajille kaiken tämän keskellä tärkeä viesti jalkapallosta ja muusta elämästä? Tukitoimet eivät paljoa auta, jos kohde itse ei revi itsestään 101% tehoja irti. Ilman omaa yrittämistä isot saavutukset ovat epätodennäköisiä.

Miksi olen huolissani ja kirjoitan tämän tekstin? Koska välitän suomalaisesta jalkapallosta, sen pelaajista, toimijoista, pelaajien vanhemmista… kaikista, jotka toimivat suomalaisen jalkapallon parissa.

Mitä on yrittäminen jalkapallossa? Se on tekemistä, reagointia ja ymmärtämistä. Urheilijan polulle tulee ihan varmasti kaikenlaisia haasteita ja hidasteita. Ne opettavat nöyryyttä ja taitoja käsitellä vastoinkäymisiä. Lunta tulee tupaan jossain vaiheessa niin, että traktorilla saa kuormata pois. Mitä näinä hetkinä tehdään? Miten näihin hetkiin reagoidaan? Mitä näinä hetkinä tulisi yrittää ymmärtää?

Yrittäminen valmentajana

Valmentajalle nämä hetket ovat mittareita. Aletaanko syyttämään pelaajia tai muita toimijoita? Aletaanko syyttämään yksittäisiä virheitä ja kutsua niitä henkilökohtaisiksi virheiksi? Laitetaanko kädet ristiin ja toivotaan, että aika lakaisisi ongelmat maton alle? ”Sitä jos liikaa yrittää, niin siitä tulee stressiä ja paha mieli” Toteaa Heikki Silvennoisen esittämä jääkiekkovalmentaja Keijo Jaatinen Suomen Yrittäjien mainosvideolla. Miten valmentaja toimii stressin alla? Pelkääkö valmentaja, että pelaajalle, pelaajan vanhemmalle tai valmennustiimin jäsenelle tulee paha mieli? Tämä pelkääminen on turhaa. Jos pelaaja, vanhempi tai valmennustiimin jäsen ei arvosta rehellisyyttä, niin hän on mukana väärässä toiminnassa. Kehumme pelaajaa hyvistä suorituksista, mutta emme puutu niihin asioihin, joita pelaaja jättää tekemättä pelissä. Pelkäämme turhaan, että pelaajalle tulee paha mieli. Valmentajan yrittäminen palkitaan myös. Pelaajat arvostavat tekemisen meininkiä, vaikka välillä tuleekin paha mieli. Laitetaan työrukkaset käteen, kädet saveen ja jatketaan kovaa yrittämistä. Se on viesti, jonka pitäisi kaikua kauas jokaisen tapahtuman meiningistä. Valmentajalle yrittäminen on itsensä likoon laittamista, pelin maanista analysointia, pelaajien objektiivista kehittämistä, joukkueena yrittämisen rummuttamista. Joukkue, se on tässäkin asiassa kaiken lähtökohta.

Yrittäminen joukkueena

Joukkueena yrittäminen on ainoa tie menestykseen niin itse joukkueena, kun yksilönä. Jos et revi itsestäsi irti joukkueen eteen, niin et tule pärjäämään. Et joukkueena, pelaajana tai valmentajana. P14 ikäluokan SPL1 turnauksessa yhdessä pelissä katsomossa alkoi hölmistynyt kohina. Ottelussa joukkueet pelasivat sijoista 1-8, eli ylempää kaaviota. Ottelussa yksi pelaaja teki avausjaksolla maalin ja pelasi näkyvästi, kuitenkin joukkueen edun mukaisesti. Toisen jakson alussa pelaaja alkoi sooloilemaan, esimerkiksi harhauttamaan tilanteissa, joissa syöttö olisi ollut paras vaihtoehto. Tilanteista näki, että pelaaja ymmärsi tilanteet, mutta halusi ratkaista ne sooloilemalla. Tapahtui pallonmenetyksiä ja pahinta oli se, että hän ei enää reagoinut niihin menetyksiin. Vastustaja pääsi vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Valmentaja huomautti pelaajalle asiasta. Muutosta pelaamisessa ei tapahtunut. Kolmen minuutin kuluttua valmentaja vaihtoi pelaajan pois. Katsomossa alkoi supina ”Eihän se noin voi tehdä!” ”Toi oli paras pelaaja.” ”Ei se voi parin virheen takia vaihtoon ottaa.” Pelaajaa ei otettu vaihtoon virheiden takia, vaan sen takia, että yrittäminen joukkueen eteen loppui. Tuliko pelaajalle paha mieli vaihtokomennuksesta? Varmasti. Paraniko joukkuepelaaminen vaihdon myötä? Kyllä. Yhden paha mieli vastaan yhdentoista pelaajan hyvä mieli. Valmentajalle valinta oli helppo, kuten sen kuuluukin olla. Joukkue on tärkein ja sen eteen yritetään jokaisessa tapahtumassa.

Yrittäminen pelaajana

Tästä pääsemmekin pohtimaan pelaajan yrittämistä jalkapallossa. Urheilu on pitkäjänteinen kehittymisprosessi, joka perustuu yrittämiseen ja taas uudelleen yrittämiseen. Se edellyttää myönteistä asennetta nähdä ongelmassa mahdollisuus kehittyä. Tässä astutaan liian usein miinaan ja tätä pitäisi valmennuksessa painottaa pelaajille. Kun henkilö tuntee epämukavuutta, niin hän alkaa luonnollisesti syyttämään jotakin toista ihmistä tai jotakin muuta tahoa vastenmielisestä olotilastaan. Syyttäminen tuo helpotuksen tunnetta pahaan oloon. Syytämme usein muita ihmisiä tai ulkopuolisia tekijöitä. Meillä on sisäänrakennettu pakko löytää aina syyllinen ja tämä syyllinen löytyy yleensä ulkopuolelta, harvemmin meistä itsestämme. Joukkueurheilussa tämä on liian helppoa yksittäiselle pelaajalle. Hän voi syyttää jotain toista pelaajaa tai toimijaa ottelun häviöstä tai suorituksen epäonnistumisesta. Kaikki epäonnistuvat, kaikki tekevät virheitä. Erot tulevat siinä, miten niihin reagoidaan. Hyvä pelaaja reagoi niihin pelin vaatimalla tavalla: jos on pyrittävä riistämään pallo nopeasti omalle joukkueelle, niin hän pyrkii siihen. Jos on palattava nopeasti puolustusmuotoon, niin hän tekee sen. Näin pelimies reagoi tilanteisiin ―yrittämällä, yrittämällä joukkueen eteen. Keskinkertainen pelaaja reagoi tilanteisiin huomattavasti heikommin: kävelyä, käsien levittelyä, pään pyörittämistä… ”Miksi sä sen sinne syötit?” ”Älä nyt sinne juokse!”. Tällä tyylillä pelaaja irtautuu joukkueen eteen yrittämisestä. Tästä pelaajasta tulee epätodennäköisesti jalkapalloilija, vaikka saattaa sillä hetkellä olla hieman parempi pelaaja, kun muut.

Kyseiset asiat toistuvat niin peleissä, kuin harjoituksissakin. Pelaajalle saattaa syntyä illuusio, että on parempi, kun muut, jolloin ei tarvitse yrittää ihan täysillä. Koska voihan tarvittaessa sitten syyttää muita. Ajatellaan, että vain treeneissä paikalla oleminen riittää. Ei, ei riitä. Sitten, kun pelaajalle sen asian ilmoittaa, niin mitä siitä yleensä seuraa? Aivan, paha mieli. Tätä on taas turha pelätä. Seuraavaksi pelaajan ja valmentajan on ymmärrettävä mikä tilanne on käsillä. Pelaajan on ymmärrettävä, että on alettava jälleen yrittämään täydellä teholla ja valmentajan tehtävä on saada pelaaja suorittamaan ja löytämään omat maksimit. Se on jalkapalloa, se on elämää. ”Urheilu sisältää myös peilikuvan elämälle ja se opettaa ihmistä – nuorta tai vanhaa – elämään. Elämään kuuluu myös vastoinkäymisten käsittely. Suomalaisessa urheilussa on ollut jo vuosia käynnissä aggressiivinen trendi, jossa urheilulta on alettu odottaa päinvastaista – elämän vääristelyä.” -Gert Remmel. Pelaaja ratkaisee ongelmat takaprässeillä, kaksinkamppailutilanteiden voittamisella, pallollisen pelin jatkamisella pelin vaatimalla tavalla. Eli olemalla pelitehokas joukkueen eteen. Yrittämällä. Uudelleen ja uudelleen.

Yrittäminen pelaajan vanhempana

Yllä olevia harhaluuloja on myös pelaajien vanhemmilla. Italiassa valmentava Gert Remmel kuvaili asiaa loistavasti Hämeen Sanomissa (https://www.hameensanomat.fi/kolumnit/kolumni-egotripin-laulajan-purkaus-junioripoikansa-kohtelusta-puhuttaa-koko-asetelmassa-on-monta-asiaa-pielessa-357776/): ”Valmentajan tehtäväksi on suomalaisessa junioriurheilussa tullut asiakaspalvelijan suhde. Hierarkia on mennyt ylösalaisin yhteiskunnassa, kun lapsetkin päättävät kaupassa mitä aikuiset ostavat ruoaksi. Samalla on ilmeisesti hiljaisesti päätetty, että kun isä maksaa ajoissa seuran kuukausimaksut, voi hän päättää miten jalkapallojoukkuetta pyöritetään. Ainoa ongelma on, että lopulta itkevän isän ulostulon ainoa uhri on lopulta pelaaja itse. Joukkue pärjää aina ilman yhtä pelaajaa ja sietää kohut. Isä saa paljon tykkäyksiä ja sääliviä kommentteja siitä, miten paha maailma urheilussa on. Urheilussa jokaisen hetkellisen epäonnistumisen jälkeen on aina edessä uusi mahdollisuus.” Se mahdollisuus aukeaa vain yrittämällä. Ja yrittämällä uudestaan. Opetetaanko lapsi/nuori reflektoimaan omaa toimintaa? Vai mennäänkö helpon kautta ja kerrotaan lapselle, että muu joukkue/valmentaja/joku muu toimija on huono? Tai joukkueen toiminta on huonoa? Liian usein mennään helpon kautta, koska eihän MINUN lapseni toiminta voi olla huonoa. Se opettaa lapsen käsittelemään vastoinkäymiset erittäin huonosti. Urheilu on kuitenkin erittäin turvallinen paikka epäonnistua. Mitä tapahtuu, kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja tulee jokin oikea ongelma, esim. työttömyys, maksuhäiriömerkintä jne.? Reflektoiko hän silloin omaa toimintaa ja alkaa yrittämään jotain vai löytyykö syy muualta, koska hän ei ole koskaan ollut epäonnistunut. Tai saanut kuvan siitä, että ei ole koskaan epäonnistunut. Vanhemmat, kannustakaa lapsia yrittämän. Epäonnistuminen tai asema kilpailutilanteessa ei parane sillä, että lapsen oma toiminta lakaistaan maton alle. Paras oppi on oppia oman toiminnan itsearvioinnista. Epäonnistumiset ovat osa elämää. Parhaansa yrittäminen pitää olla sitä myös.

Klosuuri

Valmentaja: luo toimintaympäristö, jossa yrittämisellä on merkitystä ja merkitys saa yrittämään. Kaikki hienot pelilliset asiat ja tukitoimet seuraavat perässä kyllä. Perustukset kuntoon.

Pelaaja: uskalla yrittää. Itsensä likoon laittamisessa ei ole mitään noloa tai hävettävää. Turha ajatella mitä muut miettivät. Keskity olennaiseen, visualisoi tavoite ja kulje sitä kohti. Jatka yrittämistä tilanteista riippumatta.

Pelaajan vanhempi: uskalla antaa lapsen epäonnistua ja kannusta häntä yrittämään ja ylittämään itsensä. Yrittäminen on rohkeutta ja epäonnistumiset ja paha mieli kuuluu välillä matkaan, jota pelaaja kulkee kohti oman potentiaalinsa äärirajoja. Perheen tuen merkitystä ei voi ylikorostaa.

Kun ihmiseltä ei vaadita mitään, hän ei myöskään kasva mihinkään. yrittämistä korostava vaatiminen on tapa houkutella esiin ihmisessä lymyilevä potentiaali. Se on sitä, että ei ruikuteta siitä, mihin minulla ei ole lahjoja, vaan aletaan opetella ja yrittää asioita, jotka lopulta tekevät minusta lahjakkaan. Itseltään vaatiminen on myös sitä, että ei anna heti periksi ja ala työntää epäonnistumisia sen piikkiin, että kun toi pelaaja on huono, valmentaja ei ymmärrä, kenttä on huono tai nouseva kuu Uranuksessa ei ole puolellani. Monet ihmiset olisivat huomattavasti onnellisempia, jos he jaksaisivat edellyttää itseltään tsemppaamista ja yrittämistä itselleen tärkeissä asioissa. Mikään ei saa ihmistä niin pahasti solmuun, kuin omien haaveiden ja tekojen välinen ristiriita. Kuinka paljon parempaa elämä olisikaan silloin. Toimisimme, kuten pitää, eikä kuten on helpointa.

Paras versio itsestäsi tulee esille, kun yrität jatkuvasti parantaa toimintaasi ja olet rohkea löytääksesi itsesi. Unelmoi ja tee parhaasi tehdäksesi niistä unelmista totta. Nähdään kentällä ja sen laidalla… yrittämässä omaa parastamme.