P20 palasi voittojen tielle

Jaa tämä juttu!

Keskiviikkoisen pettymyksen jälkeen A-junnut matkasivat jo sunnuntaina Kauppiin. Vastassa oli vuonna 2016 perustettu Tampereen Football Academy. Heitä ei oltu aiemmin kohdattu, koska tuoreena A-juniorijoukkueena heidän täytyi keväällä aloittaa kakkosdivisioonasta.

Aivan ensimmäisiä minuutteja lukuunottamatta ensimmäinen puoliaika oli täysin valkopaitojen hallussa. Syöttökuviot olivat taas kunnossa ja asenne kohdillaan. Ainoa mistä voi huomauttaa on ehkä se että käytettiin liian orjallisesti vasenta laitaa eikä hyödynnetty oikean laidan tiloja ja sinne tehtyjä hyviä juoksuja. Turhaa valitusta tosin kun oikea laita toimi niin hyvin edustusapujen Akseli Lehtojuuren ja Leevi Antinahon johdolla. He vastasivat ensimmäisen jakson maaleista. Ensin Aksu teki pitkän kuljetuksen päätteeksi 0-1. Sitten Leevi kaadettiin maalintekopaikassa ja Aksu upotti varmasti pilkun. Jakson viimeisellä minuutilla Aksu syötti takaviistoon ja Leevi täräytti kuudeltatoista vastapalloon vastustamattomasti 0-3.

Tauolla peräänkuulutettiin Lehtojuuren hattutemppua ja Aksu vastasi huutoon jo jakson kahdeksannella minuutilla. Wiljam Valtonen antoi vapauttavan syötön ja Aksu ei läpiajosta erehtynyt.

Wili syöttää Aksun läpi…
…eikä liekeissä ollut Aksu erehdy vaan upottaa hatullisen täyteen ja ottelun lukemiin 0-4.

Neljän maalin johdossa Hakan keskittyminen hiukan herpaantui ja pian TaFA pääsikin rokottamaan vastahyökkäyksestä ensimmäisen maalinsa. Kotijoukkue sai tästä hiukan henkeä päälle ja pääsi niin sanotusti peliin mukaan. Mutta vaikkei Haka enää aivan ensimmäisen puoliajan tasolle päässyt, riitti rutiini pitämään TaFAn pois pahoilta maalintekopaikoilta. Ja saatiin itsekin useampia hyviä hyökkäyksiä, joista yksi päättyi maaliin kun koko pelin rajusti töitä tehnyt Leevi teki ottelun toisen maalinsa ja loppuluvuiksi 1-5.

Eli taas on juna raiteillaan, mutta kovimmat vastustajat ovat vielä edessä. Yksi pahimmista tulee vastaan lauantaina 31.8. klo 17:00 tehtiksellä, kun ilman tappioita pelannut FC Inter saapuu haastamaan valkopaitoja. Tervetuloa kannustamaan.

Hakan hyökkäykset lähtivät nopeasti ja kontrolloidusti
Otto ja Tuomas olivat totutun varma topparipari
Hyvällä asenteella pelannut Haka ei juuri antanut TaFa-pelureille tilaa