Maalit tiukassa tehtiksellä

A-junnut lähti kolmen selvän voiton jälkeen kovalla itseluottamuksella kaatamaan MuSaa kotikentällä. Tulostaululla komeili edustuksen torstaina ottama 6-1 voitto samaisesta porilaisjoukkueesta, ja samanlainen tulos laitettiin tavoitteeksi myös A-pojille.

Ottelu kuitenkin alkoi aivan eri lailla kuin oli odotettu, ja vastustajan hyökkääjä karkasi jo viidennellä peliminuutilla tekemään ottelun avausmaalin ja siirsi siten kotijoukkueen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan takaa-ajoasemaan.

Haka otti komennon kentällä mutta MuSa sai hyvin sumputettua keskialueen eikä valkopaidat löytäneet sieltä syöttörakoja edellispelien tapaan. Yhdeksännen minuutin vapari kahdesta kympistä jo hiukan kohahdutti mutta musalaisveskari venytti komeasti pallon tielle. Kun keskialueelta ei päästy läpi korostuivat laitapakkien Otto Lahtinen ja Topias Listo hienot laitanousut. Niistä saatiin hyödynnettyä yksi kun Virtasen Make syötti Topiakselle laitaan. Topias jätti vastustajat telineisiin ja nousi keskityspaikkaan. Maalin edessä Leevi Antinaho vielä päästi pallon paremmassa paikassa olleelle Onni Huviselle joka upotti tasoituksen. Tauolle siis 1-1 tasatilanteessa.

Toiselle puoliajalle Haka lisäsi höyryä ja peli pyöri lähes yksinomaan MuSan kenttäpäädyssä. Musan maalivahti kuitenkin esitti loistavia otteita ja piti joukkuettaan pystyssä. Kun kotijoukkue ei tehnyt edes pilkusta, olisi henkisesti heikompi joukkue saattanut turhautua. Haka kuitenkin jatkoi sitkeästi ja lopulta 20 minuuttia ennen loppua Niki Pynnönen pisti pitkän pallon johon Nurmesniemen Tomy hienosti ehti. Tomppa antoi pallon alaspäin Leeville joka ei erehtynyt vaan pyssytti voittoluvut 2-1.

Peliesityksiin nähden nihkeä voitto, mutta näitä sarjassa tarvitaan. Haka porskuttaa nyt myös A-pojissa mukavassa myötätuulessa kun viidestä ottelusta on neljä voittoa. Seuraava ottelu onkin jo ensi keskiviikkona 22.5. klo 19 tehtiksellä. Vieraaksi saapuu LTU Littoisista, tervetuloa kannustamaan.

Leevi oli taas iskussa. Maalit jäivät tällä kertaa yhteen mutta tästä lähteneestä rynnistyksestä saatiin rangaistuspotku.