A-junnut hyvässä vireessä

Jaa tämä juttu!

P20-joukkueen talven kova reeni tuottaa tulosta ja pojat ottivatkin kahtena peräkkäisenä lauantaina vakuuttavat voitot. Ensin lyötiin kotona ÅIFK 6-1, ja äitienpäivän aattona käytiin Kaupissa nuijimassa TPV 1-5. Molemmissa peleissä hallinta oli suvereenia ja perustui koko joukkueen yhteispeliin. Toimiva joukkuepuolustus esti lähes täydellisesti molempien vastustajien pelinrakentelun, ja organisoidut hyökkäykset uhkasivat jatkuvasti vierasmaalia. Erillisiä pelaajia on turha nostaa esiin, mutta nimetään tässä nyt maalintekijät. ÅIFK:ta vastaan onnistuivat Oskari Kukkonen, Tomy Nurmesniemi kahdesti ja Onni Huvinen kolmesti. TPV-ottelussa Onni tarvitsi toiseen perättäiseen hattutemppuunsa 33 minuuttia. Lopuista kahdesta maalista vastasi Leevi Antinaho.



TPV-maalilla oli lauantaina ruuhkaa

Vaikka voittoluvut ovat komeita, voitaneen sanoa että Hakalla on syytä parantaa viimeistelyään tiukempiin peleihin, sen verran paljon paikkoja myös hassattiin. Aina ei osuttu edes tyhjään maaliin ja välillä hyvä paikka tuhraantui turhan hätäiseen suoritukseen. Paremmalla keskittymisellä hyökkäyspäässä luvassa voi olla todellisia murskajaisia. Seuraavan kerran näitä murskajaisia on odotettavissa la 18.5. klo 17:00 tehtaan kentällä.

Oli mukava huomata että osa legendaarisesta ”mullilauma”-faniryhmästä jaksaa kulkea mukana myös vieraspeleissä