P13 vs KäPa – yksi ikäluokan kovimmista joukkueista käväisi Tehtiksellä

Jaa tämä juttu!

Ottelun alustus oli selkeä, yksi tämän ikäluokan Suomen kovimmista joukkueista vastassa joten kova peli odotettavissa. Hakalla muutama harmillinen poissaolo, mutta niiden taakse ei tämä ryhmä piiloudu. Tiedossa oli se, että mustapaitaiset vierailijat tulisivat pitämään palloa paljon, joten pallonriiston jälkeisiin hetkiin olisi panostettava. Fiilis kopissa ennen ottelun alkua oli keskittynyt ja hiljainen –  ehkä jopa liiankin hiljainen… 

Ottelu alkoi odotetun kaavan mukaisesti. KäPa kontrolloi palloa ja valkopaitainen kotijoukkue yritti pitää puolustusmuotonsa mahdollisimman tiiviinä. Ennen ottelua painotetuissa positiivisiissa tilanteenvaihdoissa kuitenkin hätäiltiin ja vierasjoukkue pääsi lähes välittömästi uudelleen kiinni pelivälineeseen. Alussa kuitenkaan KäPan pallonhallinta ei johtanut vaarallisiin maalipaikkoihin. Lopulta kuitenkin vierasjoukkueen hyökkääjä pääsi karkuun ja hänet revittiin rangaistusalueella kumoon. Ottelun erotuomari Onni Perolahti vihelsi täysin oikeutetun rangaistuspotkun Hakan puolustuksen virhearvioinnin jälkeen. Maalivahti Lenni Kari oli hyvin laukauksessa mukana ja olisi sen torjunut, jos se olisi maalia kohti suuntautunut. Pallo kilahti tolpaan, josta se kimposi takaisin rangaistuspotkua laukoneelle pelaajalle. Tästä pelaaja ei enää epäonnistunut, vaan pallo löysi tiensä verkkoon. Käpylän Pallon tuuletusten keskellä ottelun erotuomaristo oli kuitenkin hereillä ja pienen pohdinnan jälkeen hylkäsi maalin täysin oikeutetuin perustein ja peliä jatkettiin Hakan epäsuoralla vapaapotkulla. Tämän jälkeen vierasjoukkue jatkoi painostamista ja hetken päästä peli olikin jo 0-2 tilanteessa. Ensimmäisen jakson loppu olikin varsinaista kaaosta valkopaitojen päädyssä ja tauolle siirryttiin karuissa 0-5 lukemissa. Ensimmäisellä jaksolla paremmasta joukkueeesta ei epäselvyyttä ollut,

Puoliajalla painotettiinkin sitä, että pystyisimme varmasti pelaamaan paremmin. Jokainen pelaaja pystyy parempaan. Vastustajan pelaajat käyvät samanlailla koulua, syövät samaa puuroa, pelaavat samoja konsolipelejä jne. Ei vastustajia tarvitse ihmetellä, vaan keskitytään tekemään omia juttuja entistä paremmin. Mitään pelottavaa ei jalkapallossa ole, eli tehdään rohkeasti omien vahvuuksien mukaan asioita. 

Toinen jakso olikin täysin erilaista jalkapalloa. Pelin kulku tasoittui. Vierasjoukkue piti edelleen hieman enemmän palloa, kuin kotijoukkue. Jakso alkoi kuitenkin lähes nololla tavalla, kun KäPan hyökkääjä käytännössä käveli keskeltä kenttää maalipaikkaan ja viimeisteli tilanteeksi 0-6. Tämän jälkeen kuitenkin Hakan puolustuspeli oli huomattavasti parempaa, kun jokainen pelaaja jaksoi tehdä perusasiat huolellisesti. Tämän ansiosta myös pallonriistojen jälkeen löytyi uusia ja laadukkaampia vaihtoehtoja pallolliselle pelaajalle. Peli saatiin rullamaan paljon helpomman näköisesti. Näin myös kotijoukkue alkoi pääsemään parempiin hyökkäyksiin ja maalipaikoille asti. Ennen tätä ottelua KäPa oli päästänyt vain yhden maalin ja valkopaidat halusivat tähän muutoksen. Tulostakin saatiin aikaan kolmella hienosti rakennetulla maalilla. Viimeisillä minuuteilla oli aihioita jopa yhteen tai kahteen lisämaaliin, mutta hyökkäyksiä ei saatu enää päätettyä. Välissä vierasjoukkue kävi laittamassa pallon vielä kertaalleen Suomen kauneimman stadionin maaliin ja ottelu päättyi tulokseen 3-7.  

Toisen jakson esitys herätteli taas pelaajia. Mihin oikeasti pystyttäisiin jos kaikki toimisi heti alusta alkaen vaaditulla tasolla? Pelattaisiin sillä  tasolla mitä oikeasti osataan?  Ei turhaa jännittämistä.  Ei liikaa varmistelua. Ei rohkeita ratkaisuja pallollisena jne.

ELL pelit ovat loistavia oppimistapahtumia ja tason mittauksia, niistä vain täytyy pystyä ottamaan kaikki irti. Seuraavan kerran tälläinen mahdollisuus on ensi viikon torstaina, kun vierailemme Vuoreksessa Ilveksen luona.

Lauantaina kakkosjoukkue aloittaa oman kautensa Tampereella. Tsemppiä peleihin ja tulevaan kauteen! 

★★★  Kaapo Karvinen

★★ Eetu Lehto

★ Valtteri Nyman

 

Joukkueemme on myös saanut uusia pelaajia Lempäälästä.

Heikki, Arttu ja Olli – tervetuloa joukkueeseen !!