D13 pojat aloittavat kauden viikonloppuna kotiturnauksen merkeissä

Talvikausi lähenee loppua ja uudet haasteet ovat edessä.

Viikonloppuna nähdään mitä talven harjoittelulla on saavutettu kun nuoret miehenalut aloittavat kauden kotikentällä kaksipäiväisen turnauksen merkeissä.

Talven aikana joukkue on harjoitellut tiiviisti ja vapaapäiviä ei ole juurikaan vietetty. Uusi budjetti on laadittiin vuoden alussa ja taustajoukot ovatkin ahkerasti touhunneet talkoilemalla.

Joukkueen isoin varainkeruutapahtuma oli muutamia viikkoja sitten kovassa pakkasessa järjestetyt pilkkikisat. Kisat järjestettiin Viidennumerolla, jossa myös omat juniorit pääsivät talkoilemaan. Tapahtuma keräsi hyvän osanoton  ja päivän isoin kalasaalis oli yli 7700 grammaa. Pääpalkintona ollut soutuvene löysi uuden omistajan Valkeakoskelta – onnittelut Veijo Kurra!

Talven aikana on muutamia harjoituspelejä pelattu vaihtelevalla menestyksellä mutta pelien tuloksen perusteella joukkueet eivät aivan täydessä iskussa taida olla. Isoja muutoksia ei joukkueiden kokoonpanoissa ole tapahtunut. Kilpajoukkueen haasteena on varmasti pelien muuttuminen isolle kentälle ja todella kovatasoiset vastukset. Kilpajoukkueen pelit pelataan  11vs11.

Toivottavasti säät suosivat ensi viikonloppuna ja paikalle saadaan runsas joukko jalkapallon ystäviä kannustamaan sekä tsemppaamaan poikia  Saharan laidalle 🙂