Haka B – Peimari Utd

Jaa tämä juttu!

Hakan B-juniorit lähti sunnuntaina Paimioon kohdatakseen kakkosdivariottelussa Peimari Unitedin. Hakalla oli takanaan kaksi tappiota, nyt vastustajan piti ennakkoon olla ”helppo”, olihan heillä syyskaudelta nolla pistettä. Usein tällaisiin peleihin on ollut vaikea syttyä ja peleistä on tullut vaikeita.

Nyt Haka kuitenkin otti ohjat heti alusta. Viidennellä peliminuutilla Tomy Nurmesniemi syötti keskikentällä Markus Virtaselle, joka pujotteli koko kentän läpi. Kun vielä Onni Huvinen pelasi juuri niinkuin pallottoman pelaajan pitääkin ja vei puolustajat mukanaan tehden maalin eteen tilaa, ei Make erehtynyt vaan upotti 0-1. Kymmenen minuuttia myöhemmin Valtteri Partanen avasi, Tomy Nurmesniemi ajoi paikkaan ja laukoi jo 0-2. Vajaa kymppi ennen taukoa Virtasen Markus teki Akseli Sormusen syötöstä jo illan toisen osumansa ja taukotilanne oli 0-3.

Toinen puoliaika meni samaa rataa kuin ensimmäinenkin. 53 minuuttia, ”Hemu” Sormunen taas syöttämässä, ja Virtasen Makelle hattu täyteen. Vierasjoukkue rakensi paikkoja liukuhihnalta. Vain huolimaton viimeistely ja vastustajan hyvä maalivahtipeli piti numerot Peimarin kannalta siedettävinä. Kotijoukkueella ei juuri paikkoja ollut, yhden joutui toppari Niklas Pynnönen pysäyttämään maaliviivalta. Ottelun lisäajalla Hakan hirvittävä painostus vielä palkittiin kun Konsta Kaasalainen pääsi nautiskelemaan Juho Viitaharjun läpisyötöstä tehden loppunumeroiksi 0-5.

Ansaittu voitto, ja orastava tappioputki komeasti poikki.

Tähdet jaettiin seuraavasti:

Markus Virtanen
Akseli Sormunen
Juho Viitaharju

 

0-5 maali
0-3 maali