Yleisöystävällinen ottelu Iiroja vastaan

Jaa tämä juttu!

B17-kakkosdivarissa pelattiin torstai-iltana ottelu Haka-j – Pallo-Iirot. Lähtökohta otteluun oli että vastassa olisi sarjajohtaja jolle oli keväällä hävitty rumasti 5-0 Raumalla. Taas kerran oli pieniä huolia kokoonpanon kanssa, ja avaus poikkesi jonkin verran totutusta. Ja taas kerran pojat osoittivat että rosterissa on laajasti laatua eikä pelin taso laske vaikka äijät vaihtuu. Ikävämpi asia oli sairaspoissaoloista ja osan pelaajista välinpitämättömästä asenteesta ilmoittautumista kohtaan johtuva tilanne vaihtopenkillä. Penkille riittää kyllä pelaajia, mutta ei uskalleta peluuttaa kuin pakon edessä koska se vähentää käytettävissä olevia pelaajia lauantain kakkosjoukkueen pelistä. Ei missään nimessä motivoivaa vaihtopelaajille, eli hatunnosto myös heille. Tärkeitä kavereita ja merkittävä osa joukkuetta vaikkei kentälle aina pääsisikään.

Itse ottelu alkoi aika varovasti, varsinkin vierailija pelasi todella varman päälle. Hakan peli pyöri hyvin mutta hyökkäyskolmannekselle tullessa ratkaisut olivat aika hitaita. Pikku hiljaa tempo nousi, mutta hirveän hyville paikoille kumpikaan ei päässyt. Sitten seitsemän minuuttia ennen taukoa pallonmenetys laidalla ja Iirot pääsi nopeaan vastahyökkäykseen josta taukojohdoksi 0-1.

Toiselle puoliskolle ei tarvinnut muuttaa mitään, koska hallittiin peliä. Hyvin pian sitten Markus Virtanen nousi topparin tontilta lähes koko kentän läpi ja syötti laitaan Ville Branderille. Villen keskitys löysi maalin edustalta Onni Huvisen joka siirsi hallitusti Hakan tasoihin. Todella hieno yhdistelmä. Ottelu jatkui Hakan komennossa, mutta molemmilla joukkueilla poltteli välillä pallo jaloissa, ja paikkoja kertyi molemmille. Lähempänä voittoa oli kotijoukkue lopun viittä minuuttia lukuunottamatta. Tässä lopun ”paniikissa” Iirot sai useita vaarallisia paikkoja, jotka muutenkin todella hyvän ottelun pelannut maalivahti Samu Lindgren onneksi torjui. Eli Samulle krediitit tasuripisteestä, mutta silti tasuri maistui katkeralta. Niin hyvällä asenteella ja tsempillä kotijoukkue pelasi ja olisi ainakin mustavalkeiden lasien läpi ansainnut voiton.

Tällä kertaa annettiin tähtiraadin arvostettu tehtävä Tehtiksen ”sikakatsomolle”, jota viime kaudella jossain vierasjoukkueen otteluraportissa mullilaumaksikin kutsuttiin. Puheenjohtajana raadissa toimi porukan toiseksi kovaäänisin, vuoden 2011 Nappulaliigan Vuoden Pojaksi äänestetty Tuomas Rajala.

Markus Virtanen
Akseli Sormunen
Onni Huvinen