B1:lle turpiin Raumalla

Jaa tämä juttu!

B:n ykkösjoukkueelle oli sunnuntaina erittäin tärkeä peli Raumalla Pallo-Iiroja vastaan. Takana ruma tappio ja vastassa yksi päävastustajista. Pelissä oli alusta asti kova tempo ja peli oli tasaista. Hiukan Hakapojilla jäi viimeinen puristus puuttumaan, ja virheitä tuli turhan paljon. Mikäli ensimmäisellä puolituntisella olisi saatu vierasmaali, olisi peli saattanut saada toisenlaisen suunnan kuin se sai. 31 minuuttia oli pelattu kun Iirot tekivät avausmaalin. Tämän jälkeen pelin kuva oli jotakuinkin se että pelattiin suhteellisen tasaisesti, Haka ei juuri päässyt maalipaikoille ja kotijoukkue teki jokaisesta paikastaan maalin. Lyhyesti: 5-0 selkään, ja kolmen pelin jälkeen ei enää ole nousuhaaveet omissa käsissä. Toivotaan että suunta kääntyy ja että kuitenkin vielä voidaan haaveilla noususta pikemmin kuin pelätä putoamista.

Epäkiitollinen tähtiraatipaikka annettiin tällä kertaa tuhansia jalkapallopelejä seuranneelle Luotto-bussikuljettaja Hannu Kivelälle. Hanskin asiantunteva näkemys jakoi tähdet seuraavasti:

Juho Viitaharju
Vikke Ahola
Oskari Kukkonen