Turun Weikot Waltikka-turnauksen valtiatar

Jaa tämä juttu!

Viikonloppuna Apialla ja Saharassa pelattiin D-tyttöjen Waltikka-turnaus. Osallistujia oli hienosti 16 joukkuetta ympäri Suomen, joten kentillä nähtiin paljon toisilleen tuntemattomia vastustajia. Tämähän on aina turnauksien suola! Lauantaina pelattiin lohkovaihe, joiden perusteella sunnuntaina ratkaistiin sijoitukset.

screenshot-201Lohkossa A kotijoukkue Haka D13 oli vakuuttava voittaen kaikki pelinsä, toiseksi sijoittui Jämsänkosken Ilves, kolmanneksi Säynätsalon Riento ja neljänneksi Kaarinan Pojat 2. Hyvinkään Palloseura 1 voitti lohkon B ennen Honka 1:tä, Lempäälän Kisaa ja FC Nokiaa. Lohko C ratkesi maalisuhteen perusteella Kaarinan Pojat 2 hyväksi ennen HyPS 2:ta. Kolmanneksi sijoittui Haka D12 ja neljänneksi Honka 2. D-lohkossa tasaisen keskinäisen ottelun voittanut Turun Weikot sijoittui KTP:n yläpuolelle, Riihimäen Palloseura ja FC Kangasala täydensivät lohkon. Alkulohkoissa nähtiin paljon maaleja – yhteensä 93 kappaletta.

Sunnuntaina vuorossa olivat sijoitusottelut lohkovoittajat ratkaisivat sijat 1-4, kakkoset sijat 5-8, kolmoset sijat 9-12 ja neloset 13-16. Välierissä Haka D13 voitti HyPS 1:sen tiukassa taistossa luvuin 2-1 ja TuWe kaatoi KaaPo 1:sen yhtälailla tasaisessa ottelussa 3-1. Pronssiottelussa KaaPo 1 voitti HyPS 1:sen 2-0 ja näin saalisti pronssimitalit. Finaalissa TuWe päihitti Haka D13:ta samoin lukemin 2-0. Onnittelut mestareille ja turvallista kotimatkaa Turkuun!dt_finaali

Turnauksen maalipörssin voittoon ylsivät hienosti 8 osumalla Veera Linnavalli (Kaapo 1) ja Iina Jokinen (HyPS 2).

Kiitokset kaikille osallistujille onnistuneesta turnauksesta ja tervetuloa mukaan jälleen ensi vuonna!

Otteluohjelma
Lohkot ja maalipörssi

Sijoitusottelut:
sijat 15-16 KaaPo 2 – Honka 2 4-0
sijat 13-14 FC Nokia – FC Kangasala 3-1
sijat 11-12 SäyRi – Haka D12 2-1
sijat 9-10 LeKi – RiPS 0-1
sijat 7-8 Honka 1 – HyPS 2 0-2
sijat 5-6 J Ilves – KTP 0-7
sijat 3-4 HyPS 1 – KaaPo 1 0-2
sijat 1-2 Haka D13 – TuWe 0-2

Joukkueiden Turnauspelaajat:
Haka D13 Hanna Ketonen
J Ilves Heta Helsingius
SäyRi Vilma Terävä
KaaPo 2 Sara Myllymaa
HyPS 1 Minea Rytkönen
Honka 1 Anna Parkkinen
LeKi Fia Suuronen
FC Nokia Julia Korhola
KaaPo 1 Ada Hollo
HyPS 2 Ada Halve
Haka D12 Jasmin Rautanen
Honka 2 Josephine Otis
TuWe Vanessa Nieminen
KTP Ulrica Hietanen
RiPS Veera Grönqvist
FC Kangasala Vilma Visala