Kovalla taistelulla naisille tasapeli

Jaa tämä juttu!
Keskiviikkona 8.6 naiset lähtivät TPV:n vieraaksi Tampereelle Ikurin tekonurmelle. TPV on yksi sarjan pahimmista vastustajista ja odotettavissa oli erittäin tiukka peli. Naiset valmistautuivat kovaan taisteluun. Hakan peli oli alussa takkuilevaa, eikä peliä ollut helppo saada hallintaan TPV:n siirrellessä palloa nopeasti puolelta toiselle. Peli kulki useaan otteeseen rikkonaisesti päästä päähän. Vastustaja oli koko ajan hereillä ja haistoi hyvin Hakan puolustuslinjassa olevat aukot luodakseen hyviä hyökkäyksiä usein aivan kuudelletoista asti. Pelissä sattui ja tapahtui kaikenlaista tunteiden kuumetessa, mikä ajoittain häiritsi myös pelin kulkua. Ensimmäiseltä puoliajalta siirrytään ansaitusti puoliajalle huilaamaan ilman suurempia vaikeuksia.
Molemmat joukkueet lähtivät toiselle puoliajalle aivan uudella ilmeellä, kovemmalla temmolla ja tahdolla. Päästä päähän kuljettiin tarkoilla syötöillä laitojen kautta tehokkaiden laitalinkkien avulla ja näin pyrittiin luomaan maalipaikkoja. Toisella puoliskolla molemmilla joukkueilla laukaukset olivat epäonnistuneita tai todella huolimattomia ja menivät reilusti ohi maalin. Joukkueet taistelivat koko ajan keskenään kovalla tahdolla, mutta molempien pelaamisessa tapahtui huolimattomia virheitä. 55 minuutin kohdalla vastustaja pääsee laukomaan ensimmäisen maalin Hakan verkkoon ja tilanne 1-0. Samat pienet virheet toistuvat ja edestakaisen pelin seurauksena vastustaja iskee pelin lukemiin 2-0. Hakan pelaajat turhautuvat ja huutelua kuuluu myös oman joukkueen sisällä pelaajalta toiselle, mutta taistelutahtoa löytyy yhä. Peli etenee nopealla tahdilla edelleen päästä toiseen. Loppua kohden Haka koventaa otteitaan ja Mia iskee pallon maalin oikealta puolelta kovaa vasempaan alanurkkaan 88 minuutilla. Usko omaan tekemiseen nousee entisestään ja Karoliina laukoo onnekkaasti pallon maaliin vasenta tolppaa nuollen. Peliä pelattu 90 minuuttia ja lisäaikaa muutaman minuutin verran. Ottelu päättyy Hakan onneksi 2-2 tilanteeseen ja ryöstää tärkeän pisteen Tampereelta. Seuraava Hakan Naisten peli pelataan Saharan kentällä 18.6 Ilves/2:ta vastaan klo 16.
#14 Rea