A-pojat: Klubi vei avausottelun 3-1

Jaa tämä juttu!

HJK avaus

A-poikien sarja polkaistiin käyntiin HJK:ta vastaan Talin hallissa. Ottelusta ei Haka/HJS:n kannalta muodostunut vuoden 1944 kaltaista Tali-Ihantalan torjuntataistelua. Hämäläisten puolustuslinjat joutuivat kolmesti antautumaan Klubin hyökkäyksissä.

Ensimmäisellä puoliajalla vierailla oli vaikeuksia sopeutua hallin nopeaan pelialustaan. Pallo pomppi liikaa ja useat syötöt jäivät epätarkoiksi. Klubi prässäsi, kävi kiinni voimalla ja voitti useimmat keskikentän kaksinkamppailut. Pallonmenetykset merkitsivät sitä, että YJ joutui kuluttamaan paljon resurssejaan puolustussuuntaan juoksemisessa.

HJK:n kaksi maalia olivat identtisiä. Oikealta puolelta tultiin Haka/HJS:n puolustusalueelle ja päätyrajalta annettiin matalat keskitykset. Ne kimposivat toppari Matias Cavenin jalasta omaan maaliin. Pari muutakin paikkaa kotijoukkueella oli, mutta niin ikään YJ:llä oli mahdollisuutensa. Joonas Ritosen kaukolaukaus tömähti ylähirteen. Kerran päästiin hässäköimään vaarallisesti HJK:n maalin edustalle, ja muutaman vedon heidän maalivahtivahtinsa liimasi näppeihinsä.

Jami Kyöstilä kamppailemassa pallosta.

Toiselle puoliajalle Haka/HJS:n pukukopista asteli kentälle lataantuneempi joukkue. Pallo saatiin kontrolliin ja syöttöketjut maata pitkin onnistumaan.  Kolmas takaisku koettiin kuitenkin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun pallo pistettiin keskeltä yli Joonas Immosen. Kamppailu jatkui tämänkin jälkeen YJ:n hallinnassa. Klubin veskari joutui jakson aikana venymään muutamaan kovan luokan torjuntaan.

Pelikello raksutti armottomasti, ja takaa-ajo alkoi tuottaa tulosta liian myöhään. Kulmapotkun jälkitilanteessa pallo jäi pomppimaan ilmaan maalin edustalla, ja Antti Kekkonen onnistui ohjaamaan sen veskarien harovien käsien ohitse verkkoihin.

Vaikka ensimmäisellä jaksolla annettiin kaverille liikaa siimaa, oli toisen jakson pelaamisessa oikeat ainekset. Sillä mallilla kelpaa lähteä vapun jälkeen seuraavaan sarjaotteluun Jyväskylään JJK:ta vastaan.

Haka/HJS  HJK-ottelussa:

Joonas Immonen, Vilppu Leinonen, Matias Caven, Eero-Matti Auvinen, Jami Kyöstilä, Akseli Tiensuu (Eric Bullock 45 min ), Anton Popovitch, Erkka Helminen, Joonas Ritonen (Antti Kekkonen 78 min), Matti Jussila (Timo Viljanen 84 min) , Eetu Tapanainen.

Maalit/syötöt:

85 min. Antti Kekkonen

Ottelun kuvat: Hannu Tiensuu, Teijo Ritonen

Ottelupöytäkirja: http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&341114&ASM