A-pojat: Lopputulos kuittasi pitkän tien rasitukset.

Jaa tämä juttu!

Kemi avaus

A-poikien yhteisjoukkue teki viikonloppuna onnistuneen ryöstöretken Perä-Pohjolaan. Saaliiksi saatiin täysi pistepotti FC Kemiltä tuloksella 3-0.

Ottelun alkupuoli oli jälleen kerran kotijoukkueen tiukkaa yritystä ja prässäystä. Itse asiassa maalivahti Joonas Immonen teki 20 ensimmäisen minuutin aikana varmaan saman verran torjuntatöitä, kuin aikaisemmissa otteluissa yhteensä.

Haka/HJS käänsi pelin kuitenkin itselleen. Keskikenttä ruokki hyvin hyökkääjiä, ja tilanteita syntyi. Maalitili aukeni 19 minuutilla. Eetu Tapanainen heitti taidokkaan syötön boxiin, ja Brassi-Ronaldon otteita ottelussa esittänyt Eric Bullock spurttasi linjan läpi ja laukoi pallon maaliin. Heti tämän jälkeen FC Kemillä oli heidän vaarallisin paikkansa. Vapaapotkun jälkitilanteessa pallo kimpoili tolppia pitkin ulos kentälle.

Kun noin puoli tuntia oli pelattu, nähtiin jälleen komea maali. Edu sai Niilo Mäenpäältä pallon boxin rajalta, odotti rauhassa kaverin juoksun vasempaan laitaan ja peitti hyvin syöttönsä. Niilo antoi matalan keskityksen maalin edustalle, josta vartioimatta jäänyt Matti Jussila ohjasi pallon ilmasta maaliin.

Niilo ja Masa olivat pohjustamassa myös kolmatta maalia. Hyvä ristiinjuoksu sekoitti punapaitojen puolustuksen, ja Ekin komea volleykuti varmisti Haka/HJS:n voiton jo ensimmäisen puoliajan lopulla.

Ekin tykki puhuu ja tulosta syntyy. Niilo Mäenpää ja Matti Jussila mukana tilanteessa.

Toisella puoliajallakin oli runsaasti hyviä tilanteita, mutta yleisesti ottaen YJ:n peli muuttui tukkoisemmaksi. Palloa pyöritettiin enemmän keskikentällä, ja eteenpäin pelaamisen sijasta iskettiin useammin päätä Kemiläisten linjoihin. Puolustuspäässä ei ollut suurempia ongelmia.

Valmentaja Lauri Hakasen nuoteista löytyi yhteinen sävel Kemissä, niinkuin aiemmissakin otteluissa.

Voiton ansiosta Haka/HJS:n asema karsintasarjan piikkipaikalla vahvistui kolmeen pisteeseen, kun samaan aikaan Jazz löi KuPS:n vieraissa. Viikon päästä testataan sitten Kuopiolaisten taso Pullerilla.

FC Kemi- FC Haka/HJS -ottelusta on hieno kuuden minuutin videokooste Perä-Pohjolan Sanomien sivuilla. Pääset katsomaan sen linkkiä klikkaamalla.

 

Haka/HJS   FC Kemi-ottelussa:

Joonas Immonen, Vilppu Leinonen (78 min. Jussi Tuominen) Eero-Matti Auvinen, Matias Caven, Jami Kyöstilä,  Aapo Mäenpää,Antti Kekkonen, (65 min. Akseli Tiensuu)  Matti Jussila, Niilo Mäenpää, Eric Bullock (60 min. Joonas Ritonen), Eetu Tapanainen, Timo Viljanen, Eero Viljanen, Aku Piispanen.

Maalit/syötöt:

19 min. Eric Bullock (Eetu Tapanainen) 1-0
22 min. Matti Jussila (Niilo Mäenpää) 2-0
40 min. Eric Bullock (Matti Jussila) 3-0

Haka/HJS varoitukset:
66 min. Niilo Mäenpää
87 min. Matti Jussila

Kuvat: Meri-Lapin Urheiluvideot/Perä-Pohjolan Sanomat
Jyrki Piispanen