C-tytöille kotitappio

Jaa tämä juttu!

Pullerin tekonurmella nähtiin lauantaina hyvätasoinen ja vauhdikas C-tyttöjen Etelä-Länsi -Liigan ottelu, kun FC Haka YJ ja Honka kohtasivat. Vieraille riitti yksi maali kolmen pisteen ottamiseen.

Ensimmäinen puoliaika oli suhteellisen tasainen. Toisella puoliajalla Honka pystyi rakentamaan vaarallisemmat tilanteet. Voittomaali nähtiin 52. minuutilla hienon syöttökuvion päätteeksi.

– Tulokseen emme voi olla tyytyväisiä. Silti pelaajat ansaitsevat kehut. Tosi esimerkillistä taistelua löytyi jokaiselta. Hienoa oli myös huomata, että jonkin verran rohkeampi prässääminen näyttää toimivan koko ajan paremmin, valmennus kertasi.

– Mutta täytyy muistaa, että vastaavat asiat olivat vastustajallakin kunnossa. Ero joukkueiden välillä oli arvioni mukaan lopulta pallollisessa pelaamisessa. Honka loi tilanteita pelaamalla eli helpoilla syötöillä, me emme siinä oikein onnistuneet.

Valkopaitojen maalitilanteet olivat lähinnä kaukolaukauksia. Niistä ”Ome” Lahtinen pääsi lähimmäksi, mutta vieraiden maalivahti torjui vaivoin pallon yläputken alta.

Satu Seppänen
Satu Seppänen

Päivän ehdoton ilonaihe oli Satu Seppäsen huippupeli tolppien välissä.

– Sadun alkukausi meni piloille loukkaantumisen vuoksi. Tämän päivän onnistuminen tuli hyvään saumaan. Nyt syyskierroksella vastuuta on tiedossa, joten hänen itseluottamukselle tämä teki varmasti terää, valmennus pohti.

Maalivahti sai mainiota tukea varsinkin puolustuksen vasemmalta puolelta. Kiia Immonen ja Janna Tuominen olivat puolustustehtävissä betonia.

Kauaa valkopaidat eivät ehdi tappiota murehtia. Sunnuntaina tiedossa on Piiricupin finaali Ilvestä vastaan Ratinan stadionilla.

Aloituskokoonpano:

Seppänen

Mahlio – Rousku – Immonen – Tuominen

Mäkinen – Molin – Enkkilä – O Konttinen

A Konttinen – Lahtinen

Vaihdot:

51. Lotta Tolvanen in, Oona Konttinen out

56. Saana Tuomala in, Inka Molin out

Ct 140830 Honka kokoonpano 02