Taitokilpailuista kultaa Rouskulle ja Enkkilälle

Jaa tämä juttu!

Tuuli muuttuu kylmemmäksi…, tunnelmoi legendaarinen Pelle Miljoona 1980-luvun alkupuolella. Toukokuun lopun taitokilpailuissa Pyynikin kentällä olosuhteet todellakin olivat värssyn mukaiset.

Sanna-Kaisa Rousku
Sanna-Kaisa Rousku

C-tyttöjen pelaajat eivät silti viimassa hyytyneet. Sanna-Kaisa Rousku  ja Tuuli Enkkilä tulittivat tulokset, mitkä olivat kultaisen merkkisuorituksen arvoisia.

C15-sarjassa Rousku alitti rajan (74,68/75) hieman niukemmin kuin D13-sarjassa murskaavasti taiteillut (72,93/85) Enkkilä.

– Kun menee tuloksien ytimeen, sieltä löytää nopeastikin potkutekniikan olevan Kaisan (Rousku) vahvuus. Meidän on nyt vahvistettava tätä ominaisuutta pelitilanteissa, valmennus analysoi.

– Meillä valmentajilla ja varsinkin pelaajalla itsellään on vajaa kaksi kuukautta aikaa tehdä asian eteen töitä ennen kuin sarjapelit taas alkavat. Kaisa on joukkueen kapteeni, joten hänen odotetaan asennoituvan pelaamisensa kehittämiseen vaaditulla tavalla.

Myös Tuuli Enkkilä joutui piinaavan arvion eteen.

Tuuli Enkkilä
Tuuli Enkkilä

– Tämä loistava tulos ei sinänsä ollut mitenkään yllättävää. Tuulin vahvuus on ehdottomasti pallon hallitseminen erilaisissa pelitilanteissa, valmennus muistutti.

– Tähän mennessä olemme kannustaneet häntä osallistumaan hyökkäämiseen aktiivisemmin. Tehojen mukaan hän on myös näin tehnyt, mikä on hänen oman kehityksen kannalta erittäin tärkeää.

Valmennus korosti keskikentän pelintekijän merkitystä.

– Tuulin pitää vielä voimakkaammin miettiä omaa roolia vähän kuin julkisilla matkustamisen periaatteilla. Eli jos kaverit eivät ehdi samaan bussiin, hänen on siitä huolimatta noustava ensimmäisenä lähtevään ja näin oltava muita ennen määränpäässä, valmennus tarinoi.

– Totta kai joukkuepelin syvin olemus pitää pysyä muistissa, eikä tästä ole pienintäkään epäilystä Tuulin kohdalla. Mutta seuraavien viikkojen aikana kaivamme hänestä vielä enemmän virtuositeettia esiin. Hän on vähän kuin tienhaarassa oleva soittotaitoinen kitaristi; valitsenko tien valovoimaisen bändin tähdeksi vai tyydynkö soittamaan rautalankaa tanssilavoilla.

C15-sarjassa ”Ome” Lahtinen ansaitsi hopeisen merkin, kun Vilma Mahlion oli tyytyminen pronssiseen merkkiin C14-kilpailussa.